RADAN YLI (TYTÖNRANNE 2)
 
tytönranne kuvissa,
anatomia pitää virkeänä
täydellisesti kohoavassa
kulmassa kaikki
käsivarren taito ja voima,
kauneus  luonnollisesti,
saa aina näkemään symboliikan
ei pelkkää luujänne nippua
rannevaltimon sykettä
elämän tuoksun leyhähdyksessä
suurimman elimen
peittävää mestariteosta
 
radan yli lumihangessa
onneksi on bootsit
viheliäinen tuuli käy
läpi nahan ja nahan
 
kuuloelimet tarvitsisivat
kädet suojakseen pivoten
naurunalaiseksi joutuminen
toki estää sen
vaikkakin kuljemme kaksin vain
ainaiset kaupungit auton
ja niiden valtavat screenit
huolestuttavat
näyteikkunat jalankulkijoiden
meidän
joilla on aikaa
nyt
 
odotettavissa
kultuuria ripaus
kuulo, näkö, haju, tunto
suussa maku iäinen
vadelma Tripin, vadelman vivahteen unohtanut
lapsuuden villivadelmapensaisiin
mihin kajoamalla sai
kuulemma suolapanoksista
jos tapasi portinvartijan
jonka piha kasvoi ympäri ruohottuneita ja
katoista ja konepelleistä sammaloituneita
raatoja autojen,
lähes hylätyn talon eteinen
painettua sanaa lattiasta kattoon,
kaaosta nidettäin
 
pääsimme hengissä
yli kynnyksien ja portaiden
taittamatta niskojamme,
monien nousujen palo-ovien panssarilasisien
ja sepposen selälleen avautumis olettamuksien
vasen ja oikea tuli tutuksi sekä keskiyö
katse alaviisto kuin jeesuksella ristinpuussa,
suuressa armossa
juuri ennen hengen heittoa
huulet hapanviinissä,
etikassa
 
 
vaapuin tahdissa sävelten
joita ei voinut kirkkaiksi kutsua
ei tunnistettaviksi,
jokin meni auki aivostolla,
tuli kodinlämpöinen patakinnas ja sanoi:
nauti koko nuoren sielusi väärtisti
anna mennä ja unohda
häpeäsi hämärässä
koska jos ymmärtänetkin alkeita
ei se tee sinusta kuin yli-innokkaan
leijan kaltaisen, tuulen armoilla,
ohuen nyörin varassa poukkoilevan,
alati horisonttia
ja ulappaa kaipaavan hahmon,
kuin elämästä pakenevan
rikotun kiven,
jonka sisältä paljastuu
viivastot käyrämäiset
nousevat ja laskevat
kuin vuosirenkaat,
ympäri halaamattoman hongan
isän istuttaman
 
värit joita mieli alati yrittää porstata pois,
laiturin päässä,
laiturin harmaaksi
painekyllästämättömäksi tarttumapinnaksi,
johon eliöt iskostuvat
kuin tulikuumaan rautaan
jääkaappikylmä liha
 
haaveistaan luopuen,
antaen naulojensa nousta lihasta
sitä enää kiduttamasta,
kärsimyksen saavutettua inhimillisen
kuvitellun huippunsa,
kesyttömän luonnon jo antaessaan sipausta,
maistiaisia armonpaloistaan
niin elämän tuiskuun jäätyvälle kuin
tyrskyihin hukkuvallekin,
lopun tullessa luonnon armoilla
mielen valtaa euforia
 
elämän edellytyksien
vieden pois elämän pakotuksen
kerran niin nuorena ja kauniina
laulavan sekä tanssivan hahmon fysiikassa,
toisesta ihmisestä huumaantuneena,
lumoutuneena kaikin aisten,
täysin antautuneena
hekuman tanssiin
jossa kaksi muuttuu yhdeksi
hyväksyntä ja ihailu kosteissa silmissä
en muuta tule koskaan tarvitsemaankaan
vain tämän idyllin
 
jonka lopulta nuoruuspäissäsi
nokeat ja unohdat
heität hiilenmustan pannun tunkiolle
ruostumaan ja ahavoitumaan
luonnon armoille
linnun siipiänsä kokeilleen
rikkoutumisen kierteen kyynelverhoissa,
peilin edessä toviksi paatuneen,
jos joku toinen näkisikin sieluuni
ajatuksesta voimaantuneen
iäti nousevan hengen
tunteen levitoivan
maailman pikkuriikkiseksi tekevän
vain kahdet silmät,
kahdet silmäparit
kiikareissa
täydellisen läsnäolon
 
vanhuuspäissäsi
oman aikasi tai
oletetun onnesi kukkulan
kolistellessa viimeisillä raidepätkillään
kohti pääteasemaa,
teurastamon veren hajua
ratapölkyillä vaihtokunnossa olevilla
mietit tärinässä, epämukavassa tunnelmassa
valitsitko sittenkään oikein
loppumattomuudesta oikean tähden,
kuin ajateltuna
kaikki olisivat sopineet,
tähdeksi kiertotähdelle
jos olisivat olleet sinä
yhtä loistavan halukas
rakastamaan läpi haarniskan muhjotun
läpi kiven, vuosisatoja luonnonvoimien armoilla olleen
nähden lävitse kuin röntgenissä
olennaisen, syntymälahjasi tärkeimmän
 
piikikkäänä hetkenä jota ylenkatsoit
silkasta pelosta ja
pelon kääntämisestä ylimielisyydeksi
jottei tarvitsisi heittäytyä
silmät suljettuina selälleen,
suudelmien ja raateluhampaiden armoille,
syljen näykkiessä
värinänä huulistolla
katsoen avohyllyssä
kirjoja joita et vielä ollut unohtanut,
pölyistä nuoruutta
isojen ja pienten ikkunoiden takaa
kasvavaa painetta rinnassa,
tyttösi rannetta sekä korkeita poskipäitä,
armonlahjoja hekuman
heimojen kauan sitten eläneiden
 
lähdin kuin varas
silmiin katsomatta
ilman jäähyväisiä
jätin palavan sängyn palamaan,
palaamatta koskaan viereesi,
kiuruseni
juoksin jäätyneen veden päällä
karkuun
sisälläni liikahtanutta siirtolohkaretta
mannerjään
mielivaltaisessa maisemoinnissa
pakoon
sydänmaailmaa,
jotain mitä en
voinut käsittääkkään
hellyyttä unohtunutta
tai koskaan opittuakaan
tai juuri oppimaisillani olevaa
vierasta kieltä ihojen,
lähtökauhussa hipaisten
pihkaasi ohimennen