kirjoita ja lue
muuten kuolon kruunu
päähäsi pue
sinut ja mielesi nylkee kipu
viikate heilahtaa,
reseptorit valmiina ottamaan kopin
ennakoiden tutun turmion
sitä ajattelematta
 
aivosi ainoat,
on vain päälle/pois vipu
otsa tuntee ja tietää lopun
sydän maistaa
ja muistaa hämärän alun
riippuvaa lihaa tarjolla
lankun päässä cupido palvattuna,
palvottuna
valtiattaret ja ritarit
kuka pyhimys
kuka paholainen
ja kenet haluaisit jos saisit kenet vain
ja vaihtaisitko kuitenkin loputtomiin
kun kyllästyisit lihan ykseyteen
ja sielun tavoittamattomuuteen
kurkottaen varpaillasi kuin lapsena,
mysteerien jatkumoon
kurottaen tähdistöltä
vastausta tuijotukseen sielun erämaalla,
kauas yli aineen ja olevan, tyhjiön vetovoimaan
 
valon oveluutta,
yläpuolella kaiken olevaa kivuttomuutta
lämpöä ja lempeä unenomaista
jäisessä avaruudessa kuin maailmassa
nopean rahan ja -tunteen pyörittämässä
siellä lepää rakkaus koskematon
harmonia
jota ihmisyys ei ole vielä
tahrinut eritteillään
vapaus
jonka hetkittäin tunnistat ja siihen vajoat,
karvastelun ja autonomian riippumatossa
olet hellyydetön poutapäivä, sadetta povaava
kaulasi käsivarren hyväilyt ja jäähyväiset unohtanut
 
tyhjänä tuulenpieksemänä tölkkinä
jäät maantien ojaan
odottamaan parkkiintunutta kouraa
kuin taivaasta laskeutuvaa pelastusta
joka ruttusi siloittasi viivakoodin kohdalta
ja ekstrana yrittäisi muutenkin tehdä sinusta
ihmisen näköisen,
vaikkei koskaan sinua
rakkaudesta täydeksi
enää saisikaan
 
halusit olla haarniska
sait ryysyt mielen
paineen tunteen kuin olevan,
näennäisen pulppuamisen
sykkeen joka ei tunnu lakkaavan
silmut jotka unohdit
pudotit ne
kuraiseen syysliejuun,
olit kiittämätön nulikka
mutta koska haaveilit ajoittain kuolemasta
sait aina syntisi anteeksi
 
olit kipeä kuin ihminen
jonka maha ei täyttynytkään
yksinäisyydessä oivaltamisella
ihmisyyden vaivuttamisella
aina ja iänkaiken kipua pakoon juoksemisella
arkea pakoon laukaten
melankoliseen
taiteeseen katoamalla
 
ja silti kaipasit
ja janosit sielua rinnallesi
korvaa ja kieltä
rintaa ja mieltä
hinguit jotain mikä vain voisi
hyydyttää mielesi gepardin
hyydyttää paikoilleen ja juurtua sisään,
sellaiseen juurakkkoon
jossa unohtaa kuoleman hetkeksi
sellaiseen joka kuristaisi hellyydellä
suonet pulleiksi
ja katsoisi verestäviin silmiin tosissaan
unohtumattomasti
 
hikoavalla pistolapiolla 
syvälle mielen mullan alle jakamaan
pistokkaita uusia,
verkostoja
sienirihmastomaisia
nuoltavaksi tehtyjä
sormia ja varpaita
limaisiksi lipitettyjä
maailmankarttoja palavia
hiiltynyttä sydäntä syödessämme
toinen toisiamme
mustin huulin kareilevin
rinnoin avatuin häpeilevin