kirkkaat valot aamulla,
sysipimeä ainainen kohoava kylätie
mieli "herätessäänkin"
savusumussa ja kivussa,
kuin kehäänsä kiertävä kuu,
kognitio pinteessä,
ruuhkaiset hermoradat
vailla pysäköintipaikkaa
kuinka kauas jaksatkaan ajaa
yhtä soittoa?
 
tapahtuisipa ihme
ja saisitkin elämäsi takaisin,
mutta minkä elämän,
kivuttoman lapsuuden illuusion
sen että nukkuisin murheeni pois
kuin kunnon aikamiespojan kuuluukin
 
onko tämä kaikki vaivan arvoista
kysyn kivun kukkulalla,
ihmettelen
kuinka edes tänne jaksoin,
kulkea tätä sokkeloa,
jonka kuvastimissa
en näe muuta tuttua,
kuin saman päivittäisen selviytymisen
aamusta iltaan,
illasta aamuun
 
kun otsa sanoo sopimuksen irti
lakkaa vähäinenkin mielikuvitus
antamasta armoansa,
pinnat jäätyvät,
missä vapautus,
missä liekin lailla lepattava lohtu,
tragedia jää päälle
näyttelijät hautautuvat elävältä
pitkien vuorosanojen
mykkyyteen
 
hämärän muistan
vuosienkin takaa
hämärän ja karvuuden
kirkkaat päivät todella harvinaisia
kun haluaisin ymmärtää
minulle annetaan vain roppakaupalla
ymmärtämättömyyttä
olen suu auki elämän edessä
en ymmärrä
en muista
en näe mitään
 
kun kuitenkin kaikkein palavammin
haluaisin tajuta
tätä ihmettä
 
mutta veneeni vuotaa
täytyy äyskäröidä jatkuvasti
että hädin tuskin
pysyisin pinnalla
etten hukkuisi unohduksen mereen
 
että tietäisin sieluni olevan
kaunis  ja herkkä liljankukka,
kuoleman ovea raottanut hupsu
karvasteluun kaatunut,
piilossa oleva,
hukattuko jumalallisuus?