tiedostamaton voittaa näennäisen
alati, liikkessäolevassa
mielen ikikamppailussa
liha jäänee huomiotta
hämärässä tunnelijuoksussa
jossa pelko on ykkönen
kuninkaiden kuningas joka päättää
arkesi muurahaisen
juhlasi nobelin
sydänveri ja suru -palkinnon
suvereenisti joka kerta voittaen
enhän osannut
edes tanssia
saati halatakkaan
olin kuin hikeäpursuava otsa
fyysisen täysikasvuisuuden vakavuudessa
jossa pieni yksityiskohta kokonaiskuvassa
oli aina tärkein ja tärisevin
 
luonnonkiharainen hius
lattialla lumituhkanharmaalla,
keittiönpöydällä kyyhkyn valkella
tai tyynyllä niskan uomaamalla
kadonneella paniikilla
katsottiin viesteistä
alastonta
älypuhelimen hipaisua sisäreidellä
kuin varttumista johonkin
maailmaan hurmeiseen
jossa saat kulkea rauhassa
yksin ja outona
 
olin siis puisella penkillä
lakatulla liukkaalla
liimattuna sijoilleni
ikuisuuden odottamassa
keräämässä rohkeutta
tanssiin jonka uumoilin
olevan täyttä tunnetta
täyttä kehollisuutta
ja mielen viheltävävää
teepannumaisuutta
 
ohi viuhahti ja viuhahtaa
pyörähdellen elämä
kutsuu aina uudestaan valssiinsa
vaikka olisit sen lasipinnan
jo niin monesti ja monesta eri kulmasta
rikkonut suojakupolin,
elon tyrskyn ja vimman kivinaarmut
sait syntymälahjaksi savun
kuin piilolinssin
jonka läpi vaikea hengittää
tai havaita olennaista
 
elon tuoksussa sanoinkuvaamattomassa
aina tunnistettavassa kuitenkin
roppakaupalla ja loputtomasti rohkeutta,
uusitumiskykyä
korkoa ja parkettia
tähän asti kuljettua maan avoimutta
ummen avaamista keksityistä ahdingoista
toki aina niin tappavilta tuntuvista
kun olet kertakaikkisen yksin
tämän maailman hovin edessä
odottaen tuomiota pelkuruudesta
 
rikos on vakava,
mutta niin on syytettykin
oleva ja ollut
eihän ole hymyssä suin syyllistynyt pelkuruuteen
on hän sitä vastoin ollut hyvin vakava,
sanalla sanoen kuolemanvakava yksityiskohdissaan
yksityiselämässään, saivarrellen hirsipuussa
kuten tuomari ja muu oppinut väki huomannee
vastaan syytöksiin sanomalla olevani ihminen
kuin kukka joka ei kestänyt routaa
ei kestänyt oikein mitään, oli lähes jatkuvasti
muiden katseiden alla, muiden vallan alla
epämukavuusalueellaan, todella painoi laikka punaisena
jos sallitte rahvaan ilmaukseni,
kaunosieluni siis voi pahoin aina ja iankaiken
kun se ei ollut yhteydessä
suuriin tunteisiin, itsekyhättyihin pikku kuolemiinsa
rikoksen laatu taasen esti minua puhkeamasta
lemmen roihuun kuin jätkänkynttilä
uuden vuoden aattona mitättömässä pakkasessa,
suuressa tuulessa, palossa salamannopeassa
ja siitä seuranneessa ahdingossa
ja ainaisen lopun fantasioinnissa
romantikko vailla rohkeutta sanalla sanoen
rakastaja vailla muusaa
pelkuruuden paradoksissa
enkä ole varma oletteko tyytyväinen vastaukseen
ja päästättekö minut takaisin loukkoni yksinäisyyteen
punomaan juoniani pääni menoksi,
vai miten menettelette tälläisissä tapauksissa?
 
tuomio kuuluu näin:
oi suuri pelkuri, mitä oikeastaan pelkäät
rakkautta luullaksemmme, kuten niin monet
sinua ennen täällä ajassa tuskailleet,
ja tulevat monet sielut surulliset,
menevät aina vain kauemmaksi
hellyydestä uhkarohkeasti
ja silti sisälläsi tiedät,
niissä luonnonvaloisissa huoneissa
rakkauden olevan ainut tavoiteltava 

ja ainut hyve joka voi sinut tuudittaa
unohdukseen unenomaiseen
elämäsi ajaksi, ettet
sitä liian raskasmielisesti ottaisi
antaisit ennneminkin
taakkasi jos rohkenisit
saisit niin paljon kun uskaltaisit
jopa kuun ja tähdet taivaalta
 
jos et nyt yritä
kuole jo pois
aikaa emme anna
mutta yritä nyt kaiken hyvän nimessä
yritä, pety, yritä silti
ja muista tärkein
ihminen on ihminen
ei arkielämää helpottava aparaatti
vaikka sen roolin moni tuntee
kuoren jonka voi avata ja sulkea tuntemuksilta
säädellen venttiiliä,
kauhakuormasta pikkulusikkaan
 
olemme siis puita juurineen, juurakoineen
tai jäävuoria suurimmalta massaltaan veden alla olevia,
uppeluksissa ymmärryksen kuljemme kuin kuumeessa
opitut, ikävystyttävät mallit
mielen kuvituksettoman
aseinamme ja suojamuurinamme
pieneksi käymme mieleltämme, mielellämme
onhan meillä kuitenkin
toisemme kaaoksessa,
paitsi minulla paitsi vielä
ventovierauden potentiaalinen rikkaus
mitä tahansa ajattelu
 
enkä minä olekaan mikään poikkeus
tarvitsen ja haluan
vyöryttää pelon ja saada kunnian kulkea
rinta pystyssä alla tähtivöiden
höyryävien soiden siimeksien
kantaa kapaloista
suudella vaimoa sydämen räntäsateessa
loputtoman kiitollisena
että maailma jollain vippaskontilla
nosti minutkin tuntemaan
kokeemaan taivas
sen värikylläisyys
jatkumo ja pelon suurvoitto