ARTIKULAATIO/ARGUMENTAATIO

 
puhu mun puolestani
olet niin reipas,
halukas kiillottamaan kilpeäsi
tietynlaisissa talkoissa,
liitossa jossa kovat arvot vallitsevat,
missä aikuiset kovista,
tähän asti näytelleet
näyttelevät hahmot
pitävät totuutta käsinkosketeltavana,
sillä pohjimmiltaan hän ja te toki tiedätte
miltä minusta kulloinkin tuntuu,
kun vain ajattelen olevani
tämän kaiken yläpuolella oleva pilvi,
jotain harmonista jonka ei tarvitse enää
näyttää sarviansa tyhjyyden alttarilla
pelipöydällä kuka on kovin
kuka jää pystyyn luotisateessa
on vain elinkamppailu ja päihteet
suurin aste kunnioituksen
kaipaus humalaan
aivojen tappoon
sumennokseen
rohkeuteen tuntea krapulan tuska ja kiima
 
tyhjyyttä joka ei miksikään ole koskaan muuttunut
kallistamalla kuin sekasortoisemmaksi
sellaiseksi josta voisi lopullisesti seota
hyvän elämän luovuttamiseksi
kuoleman kielelle
alati verestä tummalle
vanhuus ja tyhjät säiliöt
kuulostavat aina vain kumeammilta
pääsi kalju, silmäsi lasitetut,
kai nyt yksi ryyppy elämälle vielä,
vielä yksi verevä ryyppy,
kas noin ja eikun leijonan kitaan,
elämän liukuhihna ei enää jumita
on kuin pilvet olisivat taas väistyneet
haavaidentiteetin edestä,
antaen armonsa valua
kurkkuputkea pitkin
vatsan kammioihin
pyhäinjäännöksiä pursuaviin
 
järjetön luontokappale,
jotain jonka voisi unohtaa vetää
ihmiskosketuksella tuntemaan
tolkun kylmä sahalaita
ja silti kävisin sata vuotta
rappeutuvaa aikaa, ajassa
 
jotain joka värjää
luomesi purppurasuonistolla
kuopiksi kalmankalpeiksi
haudoiksi näköelimien
tyrmiksi tuonpuoleisen,
unen viidan raivaajiksi päivittyneiksi
kun olet
itserakkaudestasi pannut hahmosi vaakaan,
pannut sen näkemään unta uudesta
itsekeskeisestä maailmasta
joka kiertää varjoasi,
valtiattaresi
kuuposket henkimässä
naisellisuutta kolkkouteen
jota et pääse pakoon
kuin matkaamaalla entisyyteeen,
kauas,
kauas
helleauringon värjäämiin vehnäpeltoihin,
tarraaviin vihneisiin ja tähkiin,
kuin pakottaen niihin vauhdissa tarttuvan
ja maasta korren repäisevän
pysähtymään paikalleen
ja katsomaan lapsen kämmentään,
tuliko haavaa rubiininpunaista,
kuuman puukiukaan
savuputken infrapunan lailla hehkuvaa,
lapsuuden henkisiä palovammoja
jotka psykosomaattisesti
kuormittavat teitäsi ja töitäsi,
olentosi kuurretta,
virtaavaan veden,
elämän
kalutessa juovaansa syvemmäksi
argumentoiden ystävällisesti
näe kajo veden alta
näe syntymä
näe aurinko,
rotkosi linnaksi muuttava,
unen neitosi eläväksi tekevä,
rakkautesi ja mielikuvituksesi
kaikki värit paletissa,
koko maailma rakastettavana
 
paljasjalkakengillä lumessa,
täytyy olla nopea kuin varas,
ettei pistelisi läpi timanteista,
tropiikin kukka, mahlastaan raskas
valuva kuin hikikarpalo ylähuulesi sametissa
saunassa koko keho kihelmöiden,
nyt jos koskaan olisi kyllä hienointa ikinä
tähän asti hienointa,
nuolaista kuin silmillään suolan kruunua,
hekuman nostavaa,
kyyneliä ergonomisella tyynyllä,
hirveän kesäisen illan inspiroimana
miten voit olla noin kaunis ja elävä,
en sitä ymmärrä,
siksi itken ja ihailen sinua
kun jaksat tehdä taidettasi
kun aina nouset auringon lailla,
vaikka mieli sanoo:
miten ois toi kuolema,
kiinnostaako, nyt lähtee muuten halvalla,
lopputulos taattu, silmät ja sielu sulkuun
muutatko jo korkeutta omakätisesti
vai vieläkö luotat luotsiisi,
olentoosi nahkasäkin sisällä
joka ajoittain yläpilvissä
ajoittain liejusta raskaana
jumissa saappaineen
kuin aina lapsenakin
itku ja hymy sekoittuneena
kuin kotona odottaisi
maailmanloppu
 
tukka pystyssä kuin säveltäjällä
talvipäivän hämärässä huoneessa,
yksinäisyydessä kuin aavalla,
mielen hyvä olla läsnä ja tuntea olemassaolo,
minuutti minuutilta pimenevä,
tämä hetki kuitenkin paras,
juuri ennen täyttä sumua,
päivän unen ripsiä
puuromaista hetteikköä
joka taasen vie minua
kuin kuollutta
palkeet täynnään
talvi-ilman pakkaskukkia,
vie minua könkelöä urillaan
kuin raa´an vihreää piikikästä
hevoskastanjan hedelmää,
jostain toisesta ulottuvuudesta
tullutta vieraslajia
outona kuin
vastanaineiden puhumattomuus
huvipuiston hymyilemättömyys
pakkasyön tuikkeettomuus
katatonia
 
kauneimmat sielut
meistä jo entisyydessä
rikottu itse ja yhdessä
ponnistavat taiteellaan kamalalla,
kuunaan kuitenkaan
eheyttä,
harmoniaa saavuttamatta,
ikirauha
luiden tomuna vasta,
kukas minut näkisikään kupolini irvistyksessä
kuin jotain syntymän kaltaista,
siinäkin suossa
minä näin päivänvalon,
kuin ihmeen jokapäiväisen
minä vaivuin hämärään,
kun lakkasin kuuntelemasta
minä näin valon uudestaan,
kun palasin psyyken hiekkalaatikolle
kuvastimessa värisevässä kädessä,
pientareella murenevalla,
santaa valuvaa
tiimalasimaista,
kai nyt joku
ymmärsi tämänkin nerokkuuden,
peräkkäisten sanojen pyhän liiton,
äpärälapsenaan
ikiaikainen pelkuruus
ja katseen pois taitto,
ymmärryksen prisma
tyttöjen omenanpunaisissa poskissa
kun vielä elin ja janosin
lihaa ja maallista,
silmänlumetta
 
niin kaunista yksinäisyyttä kirjastoissa,
tyhjillä käytävillä painettu sana
sivistys ja ymmärrys kutsuvat,
puhuttelevat ota minut,
lumisilla poluilla
talvipäivän hämärillä
yksinäisyys kuulostaa sivalluksilta
tykkylumisiin honkiin,
kauneimmat kirjoitukseni syntyneetkään
vaipassa muun höttömaailman unohtaen,
runous kuin elämänkipu
etten saa sitä sanoiksi
kuin loputtomasti kirjoittamalla,
mies joka unessa yrittää itsensä nitistää,
yritän häntä auttaa,
mikä miestä vaivaa,
mikset tanssi elämänkivun valssia
kuin kauneimmat meistä
tai juokse pillin tahdissa
kuin halvaantuneena,
rakentaen jotain mitä ei voi käsittää
 
suunpolttamiskuukausi odottaa
alle kiehumispistettä,
polttopistettä makunystyröiden,
kohta vuosi taas taputeltu,
keikoilla ja salaa itseäkin harteille,
oltu ylpeitä häpeästä,
lumisena leijonan harjana rotkossa,
ansassa odotettu maukasta makupalaa,
sellaista joka uskaltasi tulla koittosille
raateluhampaiden kanssa,
kokeilla haaveilijan
luonnon syvyyttä ja kuolemattomuutta
kuin puiden ympäröimä holvitettu ydin
aavekaupungissa
ihmisten tuhoamassa ja hylkäämässä,
ekosysteemi sopeutuuu
ja jättää vain luurankoja
ja sirpaleita jälkeensä,
merkkejään muutoksesta,
vaan ei konsanaan luovuttamisesta,
niin kauan aurinko nousee
kuin mieli pysyy nuorena,
murtumattomana
tai murrettuna kirkkaisssa välähdyksissä
lapsuuden pahuudessa
tai humalan terävyydessä,
umpiharvinaisissa
 
päälläsi illan edetessä hiostava
rakenne koneellisesti kudottu,
merkitty selästä
ja rinnan kaaresta sinulle sattuvaksi,
kuin puettu luuska päälläsi,
näetkö varmasti varvistamatta,
viikset jotka viittaavat
intohimoiseen luontoon
ja rentouteen suuren seikkailun edessä,
avantouintiin ja saunaan
sekä satunnaiseen moottoriurheiluun,
polkupyörää urbaaniolosuhteissa aina käyttävään,
kesät talvet huuliturkki hulmuten esplanadilla,
hymy ylileveä kuin vanhoilta hyviltä ajoilta,
ajalta ennen teoriaa
 
isoisien mystiset hahmot nousevat usvasta
istumaan kanssani kivirappusille,
katsomaan lävitseni
miten on uurteet minut muokanneet,
ripausta sieltä ja täältä,
ovatko ylpeitä vai häpeissään
siitä en saa selkoa,
huuliharput eivät käy samaa aikaa,
samaa tahtia kuin omat
nyky iäsyydellä rasvatut
on vain sukupolviset
miehen ja pojan kourat
opitut rutiinit
improvisaatio
rakkaus sanana
teot anturana