näkisi edes varjonsa
pelottaa sulkea luomensa
on niin pimeää,
silmät kipeät aamulla
ihossa syvät uurteet, aumat
kylven veressä, saunon veressä
ihoni punainen kartta dramaattinen
kuin olisi jo pian
pois lähtö juhlista
 
välttelen ihmistä kuin eläintä jota
halveksin, en halua olla tuommoisen kanssa
missään tekemisissä, mutta kuitenkin kun
äänihuulet alkavat värähdellä,
joskus muistan veljeyden
lajimme identtisyyden,
yhteyden joka
luonut elämän
 
isompi hahmo pienemmän takana,
vaiti ja ulapalla hekuman salaa,
yhdessä mielessä ei koskaan kait,
supussa suudelmassa,
värjäämässä taas
tuhlattuja haavekuvia
verenpunalla