tyttöjen sisäreisien nukka
unelmien pelikenttä
viimeinen poimuvartio uhmaten
ei kenenkään maata
sen villiä luontoa
huulelta hien maistavaa
tropiikkia
 
uljaana, väreilevänä
sokeana himosta,
ihon muisti kestää eliniän
syttyy taas silmiin se katse;
pimeässä yössä nuotiota kiertävän pedon,
vapaana taas,
luonnon armoilla,
ankarasti rakastaen,
kiimaan kadoten
 
limakalvoilta kasketaan pois,
kipeät yksinäiset vuodet,
joita oli kai liikaakin,
liikaa yksin puettuja sukkia ja suksia,
mutta nyt olet siinä jumalatar kaikkivoipa,
hetkessä tahrittu, sadan vuoden taakka
lihan ja mielen illuusio
absoluuttinen
 
perhonen joka pelasti minulta meidät
saattoi maailman kiertämään samaa kiimaa,
dervissin pyöriessä ympyröitänsä,
onnesta repeytyvässä tanssissa,
meidät otettiin pois täältä,
seuraavalle tasolle
kurkotimme kurjen jaloin,
suosta ponnistimme kaikki
 
nokinaamat,
savuntuoksussa siinneet
sitä aina kaipaavat, savua silmiinsä
kuin loppuraskauden kohtua,
terhenessä ilakoivaa rämettä
kantajaa;
elämän antajaa
emän rakkautta loputonta,
selvityjien voitontanssia
elämänsä kustannuksella
vapaamatkustajina menemme läpi
graniitin, läpi tulen ja jään
rakkaani, utopia