solmun avaus ei onnistunut
märkivä avohaava esti sen
juoksin kyläpahasen läpi
pakoon bailaamaan
 
heitit option ilmaan ja
hymyilit kuin lapsena
jätit minut yksin kuin aina,
aika onneksi
ymmärrys tulee kuin pedon hyökkäys
hetteikössä pirullisessa,
kun et voi
kuin taistella ihmisalkio
et enää paeta puihin olemattomiin
seitteihin utuisiin, lipevän tahmaisiin unelmiin
kadota maan alle harmaaksi tuhkaksi,
liueta liitukauden
piikiveksi
 
saitko
nukuttua jo
pois sen tuskan
joka kääntää
ruotosi kieroon graniitilla
sen poskella
jota halusit suudella vuosia
ylistää mullan alusta,
kasvaa aina vain suuremmaksi
yhtyä jokaiseen vehmaaseen
sypressiin
itkeä terälehtien syystanssia
karkeloida kevään kanssa,
sen suurennuslasin alla
nähdä itsenä
luonto