mistä tytär minullekin

mistä kuolemaakin väkevämpi

emäntä elämän 

tytär vakava kuin

rajat suomen

mistä elämä 

josta jää hyvä maku suuhun

jäisen tuulen raiskaamaan

pesään pelon 

maailmanlopusta pääkalloineen

elämä,

tyhjiössäkin tiedät kaiken rakkaudesta,

tiedät kaiken kuolemasta,

siinä missä sinusta seuraavakin,

jotenkin vaan tuntuu tyhmältä leijua

maailmanpyörässä näkemättä mitään ja kaiken

ja silti niin vähän välittää kauneudesta

joka syntynyt kuolemaan

ankara olento

oppiiko olemaan

hyvä

yhtään kenellekkään

kun vain saisi koko

maailmankaikkeuden omaan käyttöön

edes yöksi

mistä prinsessa 

jota tämä maailma 

pitänyt kuin kukkaa kämmenellä,

mistä valo ikuiseen pimeyteen, 

kuuden jalan alle loistelamppu

epäonnistumisen räntäsade 

kastelee jäiset poskipäät suudelmattomat

mistä riffit bluesin 

joita vain ikuinen poikamies voi ymmärtää

lakeus on vaiti

ei vastaa vaikka kuinka kysyn 

miten elää

merkityksellistä maata pettävää

pidä ovet lukossa

kun olet paikalla

avattuna kun olet poissa

vuosi juomatta

lasken päiviä tammikuun neljäs

hupsis nyt on jo helmikuun neljäs

mitämitä maaliskuun kuudestoista

vaihtui jo huhtikuun kuudes

maa elää olen väsynyt

tuntuu kuin pääsiäinen olisi mennyt

ja onhan se

vappu tuli vappu meni on toukokuun neljäs

lumivaippa maassa

jaahas toukokuun kahdeskymmenes

talokaupat tehdään keskiviikkona

huhheijaa kesäkuu ja loma

remontti ja korkki kiinni vaikka voisin kai

kokeilla muuttaa todellisuutta

seitsemäs heinäkuuta

sunnuntaimaailma, yli puoli vuotta

ilman romanssia

elokuun loppu häämöttää

syksy avaa rintaliivinsä

syyskuun neljästoista puut vähenevät

riisuvat itsensä

lokakuu alkoi keltaisena

haaveilen jo tulevista känneistä

marraskuun viides ei tuo helpotusta murheeseen

haaveilen kaljakorista ja rommista

poistumisesta omalle planeetalle

istumassa ja juomassa itseään seuraavalla tasolle

jos se on edes mahdollista

joulukuu meni ohi kuin pyöveli mustissaan,

menossa teloittamaan rikollisen joka ei osannut elää

ilman mahdollisuutta muuttaa mielensä kuninkaaksi

ilman naurua kävelet lähempänä kuolemaa

olet vakava, musta ja iloton

tyhjä avaruusalus avaruudessa, hylätty asema kaikuva

vuosi vaihtui eilen

vuosi juomatta

vihaat peliä

jota raukka et osaa pelata

säännöt niin mahdottomia muistaa

kuten esimerkiksi jos sanoo jotain

sitä pitäisi muka tarkoittaa, osata sanoa

mikä minua tänään ohjaa,

suunnattoman egoni lisäksi

vihaat peliä

jossa sinä et olekaan kukkulan kuningas

vaan aivan yhtä eksyksissä ja likaisen lumen peitossa

kuin kaikka muutkin itkevät lapset

jopa kukkulan kuningaskin tulee kaatumaan valtansa alle

veristen kasvojensa uhmakkaat silmät sammuvat

vihaat peliä

jossa halusit sortaa heikkoja, olla suurin kusipää

mutta huomattuasi olevasi heikko, luovutit veresi

suuremmille diktaattoreille

vihaat peliä

jossa et voi olla kuningas, kuin yksinäisyytesi pitkissä varjoissa

suurissa viininpunaisissa laskoksissa taistelet mikroskooppisten

eliöiden kanssa vallasta, oikeudesta olla kuningas, joksi synnyit

kantamaan tätä taakkaa

vihaat peliä

jossa sinulla on kaikki paitsi alamaiset

taas hetki nauttia, ihan vaan olla

ilman loppuelämän painolastia

olla ilman muuta, kuin vesi hapotettu

musiikki jonka sisältä löydän tarinan

yksinäisestä tytöstä joka ei halunnut olla

kuin muut

ei halunnut,

mutta tuli huomaamaan yksinäisyyden

nerokkaalla saarellaan

hetki kun sydän lyö vielä tosi kovaa,

nuoruuden uhmaa, ei tasaista

vanhuuden ja viisauden tietä

hetki kun valo on sopivan hämärää

ei  tarvitse olla valokeilassa kun ei siellä pysy

kuin kymppikerroksen pudotuksen ajan,

sitten taas suutelen asfalttia,

rakasta veristä rauniota

hetki kun hengittäminen on kevyttä

usvan keskellä varjoja,

tulevaisuus autistisen autereinen,

olla elossa tarkoittaa syytä elää

peilissä joku jonka joskus luulin tunteneeni

ihminen jolla on nimi tavallinen

sukunimi erikoinen

tunteita mytyssä

kuin vaatteet pesukoneessa

join itseni ulos maailmasta,

surusta vuollusta, verisestä tuohisesta

koko pelilaudalta, missä palasin aina lähtöruutuun

join iloni suruksi,

vaikkei silloin  tuntunut elämässä olevan

mitään iloista, ei tavaroita joista iloitsen

ei ihmisiä joita ymmärtäisin

toivoin usein olevani eläkkeellä,

lähempänä loppusijoituspaikkaa

tai jo kuollut pois kitumasta

humalassa saatoin nauraa ohikiitävän junan verrran sekunteja,

nauraa  katsoen silmiin, joita en osannut tulkita

mutta se naura ei ollut aitoa, väärennettyä taivasta, likaisen harmaata

olin pystyynkuollut nuori mies haudan partaalla,

valmis luovuttamaan lopullisesti leikin, jota en ymmärtänyt,

heittämään itsensä mustaan veteen

selälleen, selälle

pilasin pelollani kaiken, mutten kai tehnyt mitään peruuttamatonta,

enhän edes kuollut,

en nähnyt unelmieni rauhaa missään kajastuksissa,

aamut, illat ja yöt vain aina samaa selvitymistä huomiseen

toivottomaan

jokin sisältä kuoli jo aikoja sitten, lapsuuden kehrässä kaikki

värit paletissa, olin onnellinen lapsi,
rauhallinen, pelokas ,kiltti

omantunnon omaava

sitten tuli maailma ja sen säännöt rajut

pedot syövät kiltit pojat eläviltä

jokin kuoli ja nyt sitä korjataan kädettömillä halauksilla,

vuosia sitten unohtuneilla, pölyttyneillä riekaleisilla paloilla

joita  yritän sovittaa sopimaan maailmankatsomukseeni

romanttisen kyyniseen

kun elämäsi teet hyvin, lopussa sinulla onkin jotain,

lopussa sinua kaivataan valkoisilla rannoilla, sinua odottavat

onnen kyyneleistä kastuneet hiekan jyvät kärsimyksen

Chasing the dragon, never feel the same

kärki katkennut, terävin a-ryhmä

kauan sitten kaatunut alle sirpin humalaisen

kurkuista veri valunut, vastapuiduille

ohrapelloille

Chasing the dragon

muistatko ne lukemattomat nousut

kun kaikki oli vielä hiekkalaatikon ulottuvilla,

kukaan ei ollut kuollut tai muuttanut alta törmän

kun oli helppoa nauraa sydämestä

Chasing the dragon

kroppaa ja mielen lihaa raiskattu

tarpeeksi monta traumaa, jotta voin kieltäytyä

kuoleman kättelystä

Chasing the dragon

pillit pussiin, koska mikään ei ole niinkuin ennen,

muutos ainoa vaihtoehto päästä pois mielen suomailta

upottavilta takamailta, jonne mennään vain kuolemaan

Chasing the dragon

opettele ajattelemaan ennekuin humaltumaan

maailma on mitä vain ja silti haluat vain vajota katuojan rappioon

pelkäämään, käsi täristen kaatamaan unohdusta

Chasing the dragon

miksi unohtaa

tämäkin tähtikirkas

marraskuun viimeisen päivän ilta ja yö

tää on alku, ei ehkä uus

mutta vähän käytetty

alku vaikka hetkittäin

kuolen tylsyyteen ja melankoliaan

alku vaikka se tuntuu pieneltä kuolemalta,

myöhäinen aikuistuminen,

tai sen leikkiminen,

kaikkihan täällä tallaavat ovat pihalla kuin puut

alku vaikka kaulaa kiristää ajoittain pajuinen silmukka,

kuiskaa mikä on tämän kaiken tarkoitus

alku vaikken näe vielä edes ääriviivoja,

sydämen sinusrytmiä

aaltoilevaa

alku vaikka olen rikkinäinen astia

jota en osaa vielä täyttää,

korjata jotain ainutkertaista

alku vaikka en voi tietää näenkö

kaukoputkeni päässä tähteä,

johtolankaa mysteeriin,

avainta yhteiseen

osta isällesi viinaa

se on suurin rakkaudenosoitus

osta viinaa ja katso hänen juomistaan

katso tarkkaan ja näe miten jatkumo jatkuu

hänen isänsä, sodat käynyt mies

joi yönsä, ja valitti tai karjui

näe ainoa tie kivinen

näe kun mies herkistyy,

jos se tässä tapauksessa on mahdollista,

näe pohjoisen kutsu hänen ahavoituneilla

kasvoilla vaskisilla

näe lempeys, joka piilotettu tuhannen työn, yön alle

tapettu jo  lapsena, jatkumon näin ollen valmis

ei meillä, mutta muualla

osataan  rakastaa lastaan, jopa ääneen sanoa

koskettaa sitä, pelkäämättä olevansa mies

osta katkeraa viinaa jonka keltaset kukat

lepakot ovat pölyttäneet

keltaiset kukat antavat rakkauden,

joka jäi poteroihin Syvärin

ihmisyys kuoli mutta jatkoi katkokävelyään

seuraavan sukupolven

tunne-elämän rikkinäiseen malliin,

kristalliseen spektriin

pimeä talvihuone,

väliovi auki nukkuvaan maailmaan

silmäripseen mahtuvaan, piskuiseen

talven harso suli, jossain pelätään tulevia tulvia

oven takana ikuinen yö, pimeys joka ei häpeä

olemassaoloaan, antaen kädellisille mahdollisuuden

pukea ylleen nimettömyys

kun se sopii,

kuin sopivan kokoinen työhanska,

joillekkin

yönsä orvoille

lapsi istuu jo itse

näkee ympärillään rakkauden, haluaisi jo

kovasti nurkan taakse, yli unen, kaapin päälle

katsomaan muurahaisia

lumihiutaleita satavia, saatavia maan

ihmetteletkö koskaan, tätä kaikkea

suurennuslasin alla muutakin

hemoglobiinisi ideaali

sormenjälkesi kyrilliset

iiriksesi mutantoituneet

korvasi indien löytäneet

nenäsi vuotava

kielesi jäkäläinen

aivosi kompleksiset

viikatemies katsoo minua

silmästä silmään

tummanharmaissa oliviinidiabaaseissa

ja herjaa lämmönkestokykyäni,

pilkkaa miksen saa edes

tajuani pois, jotta hän voisi jo minut hakea

kylmään maahan vilvoittelemaan,

lepäämään ilman sykettä vauhtikestävyyden

selviydyttyään kuoleman porteilta

marraskuun pikkupakkas ilma

tuntuu vastasyntyneen ensihenkäisyltä,

repien keuhkot

uskomaan hengityksen kannattavuuteen,

ei välttämättömyyteen

myöhemmin kun olet kuivannut onkalosi,

ajanut kasvojesi kasariverhot sinapin väriset,

syönyt pähkinäsi Vietnamilaiset terveyspommit

ilta riisuu kiristävät sukkansa

olet kerällä kuin kissa huopakopissaan

olet elossa, enemmän kuin uskotkaan

how do you do it boy

kuinka saat tämän näytelmän toimimaan

yleisön kuuntelemaan, kanssaihmisesi

alistumaan yösi alle

how do you do it boy

tuo näyttää niin helpolta, elämäsi

täyttä komiikkaa, itku kurkussa

naurat näitä aamuja, maanataitakin hymyilet

tarvetta raiteen vaihdolle

how do you do it boy

pensselisi kastettu pääkallon harmaaseen aineseen

maali alkaaa vähetä harjaksista

jotka jo sojottavat joka ilmansuuntaan

kuin se vanha sähkötön hammasharja

kuivuu kasaan, eikä enää palaudu, ole akrobaattinen

how do you do it boy

lennät seeprantaljalla katsomaan kuuta

lähemmin, teet tuttavuutta luittesi                                                 

kanssa yössä ankean ihanassa

ristit nilkkasi kahleet, pujotat pajuiset sormesi

yhteen, jumalan suurta valokuvaa varten

how do you do it boy

tässä metelissä kuulet mekkalan

erotat macheten sieniveitsestä

peilissä valoa, kajoa syntymättömastä

odotetusta pojasta, jonka kuuluu

päästää irti hukkuvan kädestä

liukkkaasta, kovettumansa

karaisemasta, kangastuksesta

öisellä ulapalla yksin voimiesi kanssa

how do you do it boy

nyt vasta voit jotain sanoa,

häpeä hyvänä muistona, tuhkana

olemattomasta, tyhjän kauhomisesta

veneesi äyskäri, pohjasta leikattu mansikka mehukatti

sillä lappoat tunteiden usvaista rikkiä takaisin

pimeään veteen, peilukuva vääristyy saasteista

mutta lappoat ruosteista vettä yli laidan

pidät pintasi, määräät itse suuntasi

minne karille menetkään keräämään

lokin munia, säilyttääksesi elinvoimasi
ennen yötäsi pitkää, ennen armon värjäämää

kivipaasia, jonka auringon eri vaiheet

muuttavat legendaksi puhumattomaksi

elämättömäksi nimeksi maahan juurtuneeksi

pesukoneen ääni rauhoittaa

tiskiharja muuttuu curryn väriseksi

ilman pumppia treenatessa kyseenalaistan kaiken

kaikki haluaa muistaa traumansa

kaikki haluaa oman traumansa olevan suurin

kaikki haluaa huomion ja ymmärryksen

tapa ego

tie on taas lumen ja jään peitossa

on hämärä enkä tiedä minne kulkea, vaikka minulla on valo

vaikka minulla on jalat, jotka automaatilla laahustavat

jättäen jälkeensä uoman pimeyteen

viikonloput pitkiä kun odottaa vuoroaan elämän keitaalla

niin yltäkylläisenä eletyistä viikonlopuista

pitkiä ja kipeitä kirjeitä putoaa

tuntemattomiin postilaatikoihin virtuaalisiin

pitäisi mennä unikouluun, jotta saisi kiinni lapsuuden rytmin,

pikkukakkosen jälkeen nukkumaan päivään tyytyväisenä

nyt slaavikyykyssä saunan jälkeen räntäsateessa omalla maalla ja terassilla

kunnioitan luonnetta enemmän kuin kauneutta

enemmän kivuttomuutta kuin nautintoa raketin polttoaineen lailla kuluvaa

hiilihapotan veteni, teen juomattoman alkoholini,

juoksen autistista rengasta kuin autistinen hamsteri

lumiset männyt eivät vain näytä kauniilta katuvalojen iltaisessa kirkkaassa

hämärässä, loivassa kaarteessa, kohti käpykylää käpykylästä

ikeansininen pelti rullattuna rullaan, herättää muistoja värien voimasta

kuin lumi, törkeän pitkään jatkuneen ehdottomaan elinkautiseksi tuomittuun

syksyyn verrattaessa kuin kroonisesti kipeän tulehtuneet takareidet,

jotka joka aamu pyytävät armoaan aivoilta,

mutta ne ovat absoluuttisen ehdottomia:
nyt liikumme vielä

marraskuu meni nahan alle
vaikka en yrittänytkään kaikkea
olo oli kuin pahimmissa krapuloissa
kaikkensa antaneissa peitoissa
epätoivon, kivun ja yksinäisyyden

marraskuu meni nahan alle
pihalla pakastin, taasko tämä alkaa
välitila, ei talvi ei syksy
pudotusta pohjattomuuteen
missä jossain loistaa aurinko
kuin hymy vastasyntyneen
äidin kasvoilla

marraskuu meni nahan alle
talviaurinko jossa on mystiikkaa
ripaus pakkasta mausteeksi
shamaani lyö rummunkalvoa
aloitat työsi

marraskuu meni nahan alle
sormet vilakat, miltä ne tuntuisi punoa yhteen
ja sopia, että niiden liitto kestää
myös harmaan, välitilan, marraskuun pirulaisen,
joka aina punomassa juoniaan,
repimässä niitä irti
puristamassa nyrkkiin, aukenemattomaan

marraskuu meni nahan alle
kuin olisi kaikki menetetty, kaikki pelattu
ja juotu pois, ettei kukaan koskaan olisikaan
sanonut rakastavansa, kuin hukkuisi taas
painajaiseen loppumattomaan,
marrasmaan kivikova pinta
ei anna periksi, ei synnytä uutta

marraskuu meni nahan alle
käperryin sikiöasentoon
muistelemaan kohtua, lohtua
kivut nousivat jostain syvältä sanomaan
elämä on kärsimystä, vakavaa sotaa
päästä varpaisiin ilottomuutta
syviä huokauksia helpotuksesta
kun vihdoin vähänsä antaneena
voit toivoa vain unen mustaa samettia

marraskuu meni nahan alle
aamussa valoa ja toivoa kuitenkin kai
yksin et voi tapella
vain väsyä itseesi
luuppiisi pieneen, samoihin kipuihin
samoihin toivon ankkureihin pettäviin

et ollut siinä silloin muistatko kun

hyytävä talvi puski dumpperikuormiaan

yhdessä yössä kirkkautta kuin alkuräjähdyksessä

lumivaippa peitti rakkausrunot massansa alle

kesän hölmö ihastus

väre onnellisista

reppanoista

raaka viina poltti rintaa, se maistui hyvältä nousuissa

muttei todelliselta

joltain ala-asteen näytelmältä

nanosekunnin tuntui siltä

että tämä on kohtaloa kyymäistä

minun taistelua kalevalan kankailla verisillä

istua yksin kesän varjossa kun olit

hoivaamassa meidän syntymätöntä

tunnetta ehjästä savikulhosta, yhdessä dreijatusta

en ollut siinä silloin muistatko kun

tarvitsit vain ripauksen kuuntelemisen taikaaa

vähän lämpöä untuvaista, ilman aamun pikajuoksua ulapalle

mielikuvituksen kuristamista, rakkauden mitätöintiä

vähän peittoa raa´an

raudan kylmyydeltä, maailman tappouhkauksilta

kaikki ihailijat jääneet

veto-ojien kevätliejuun

kaikki keijukaiset

siivet repaleisina kuolleet pois vaikutuspiiristäsi

mille oksalle jäit pieni lintu                                                             

laulusi trooppinen kuoli sukupuuttoon

yötä hyvää, päivää loputonta

silmäterässäsi kiiltokuva

menneestä onnesta, seitin ohuesta

olla paikallaan liikkumatta

niin samanlainen kuin kanssaihminen

vaikka totuus onkin

kaikki hukassa uskomustensa ja faktojensa kanssa

kiipelissä, punomassa juoniaan

tämä nautinto on kuitenkin totta, kunnes ei enää

päivääkään tätä valhetta, makeaa mahlaa pettävää

sinä siellä alikulkutunnelissa lapaset märkinä

kyyneleistä, hyvin pärjäsit kuitenkin

lapaset kuivaa patterilla

äiti pyyhkii räät

labyrintti on sokkeloinen

kaikki tiet vievät sinuun

maailmasi sinä, juuresi oksaiset multapaakut

ota niistä selvää, mikä minua

mikä jonkun muun siemenestä itänyt

ruusutarha aavikolla

kuralätäkössä kuitenkin vain sinun kasvosi vaskiset

onks se muka jotenkin parempi

kun vuori on kiivettävissä

kun epäonnistuminen onkin

mahdollisuus oppia tai aivan sama

onks se muka jotenkin parempi

kun liha on päässä vain lihaa

ei kemiaa aivojen

ei yhtälöitä monimutkaisia sosiaalisia

puhdasta nautintoa,

itsekästä

onks se muka jotenkin parempi

kun et joka rapinaan säpsähdä

ole oksentamassa sisuskalujasi pois

pelosta, kivusta ja kaikista kustuista

mahdollisuuksista, mahdottomasta

kiipeämisestä,

joka onkin vain olankohautus

kevyt kuin untuva

silmänisku

onkse se muka jotenkin parempi

kun hahmotat oikeuden ja kohtuuden

etkä napise ihan joka asiasta kuin

hukassa ollut lapsi, kyynelehtivä orpo

unohdat kasvun kipeyden

vastauksien loputtoman etsimisen

haaksirikkoisen

onkse se muka jotenkin parempi

traumat siistissä järjestyksessä

lokeroissa hattuhyllyllä, ei sikin sokin

sovittu on, että näillä korteilla

parasta pastaa al dente,

hieman joutuu vielä pureskella

elämää napakkaa

onkse se muka jotenkin parempi

kun näet kauneutta joka kadunkulmassa

etkä vain kuoleman viuluja kielettömiä

kävelylläsi kuin tanssien

pudotat terälehtiä viestiksi,

kuolemankortteja takataskusta,

tietäjille

onkse muka jotenkin parempi

kun haluat elää, etkä kuolla

iskelmää kiitos, joka avaa vanhat haaveet poikasten

jalka polkee lattiaa, mieleen tulee

hölmö rakkaus jakomielitautinen

iskelmää kiitos, ja alkoholin ensipuraisu

seurassa yksinäisessä yleensä, mutta tänään

uusi toivottomuus yhteenkuuluvuuden

iskelmää kiitos, ja lapsen uskoa minuun

ja sinuun, tarinoihin yhden illan

kukanvarsiin nuutuneisiin

iskelmää kiitos, ja kaatosade suudelmineen

farkkutakki läpimärkä

yössä unelmain läpinäkyväin

iskelmää kiitos, ja loppuyön turvallisuus

lapsuuden kehto keinuu, silmäluomien

takana kaiken tarpeellisen helppo valinta

rommikolan värinen vapauden hahtuva

iskelmää kiitos, ja maidon vaalean tytön

epävarma käsi kuin jostain toisesta

maasta hunajaisesta, huiskuttaa sinut

uskomattomaan psykoosiin

sinivuokkojen

voi vittu minne minua johdatat

elämä, läpi valheiden verkkojen

kohti totuutta

kohti pelottomuutta

vihdoinkin sitä hetkeä kohti

jossa voin ajatella omilla aivoillani,

tehdä johtopäätöksiä

ja linjanvetoja

voi vittu miten silmät sidottuina

kuljimme kerran, ja yhä

toistemme aatteita polkien

kohti muka parempaa

kohti vittumaisten, muka alfojen

valtakunnansalia maanpäällistä

jossa elätämme heidän egojaan

suurempia kuin maan vetovoima

voi vittu elämä, kiitos nyt kuitenkin

pavunvarsi kohoo jo kohti taivasta

Jaakko odottaa jo pilven päällä

muitakin oivaltavia, mielikuvituksellisia

olentoja, pelottomia pioneereja

voi vittu unelmat,

harakanvarpaat

hörökorvat,

pottunenät

kaikki muodotonta muusia

josta voit löytää kiinteän pallon, kun kaivat omalla

lusikalla alta ja yltä uomain, syyvyydestä piivikiven

mustan klöntin sammuneen, tuntemattoman soittajan

avoimen asiakirjan rypistyneen, liuenneen

piilomusteen kielettömän,  kauniin

lähes hengettömän

huokauksen

tätä halusin, kunhan uskalsin hypätä pois junasta

kiitos yöstä,

äiti isä

kiitos sadonkorjuun mahdollisuudesta

kiitos pitkistä pellavista, 

aivojen kompeleksisuudesta

pallosta välillä pihalla

potkimassa jonkun lapsen päätä

maaliin kivistä tehtyyn

pallokentän pojat aikamiehiä

kiertoratojensa vankeja tiedottomia

kiitos päivästä

äiti isä

kiitos kirkkaudesta, 

jota ei enää muista jos ei pinnistä

kiitos kaivon vedestä 

pilaantuneesta, harmaasta

pitkästä päivästä joka alkaa ja päättyy

samaan traumaattiseen parkaisuun

olenko hengissä

vai mitä on tämä sametti ympärilläni

tämä unikuva silkin repaleinen

kiitos tiestä

äiti isä

se on pitkä

enkä tiedä onko sen päässä valoa

aina uudestaan käännän trauman peltoa

kivistä, elotonta, muistinsa hukannutta

sarkaa epätoivon

it always feel like the first time

kun puet tosissasiolonhaarniskan

hermoratojen sirkus huppelissa

olen hyvä väistämään vesikuoppia

tiessä ja naulaisia lautoja joskus komeassa

taapelissa

aina kun herään saranat sanovat huomenta olento,

saatko tänään lehdettömiin koivuihin

maalattua maailman lapset vesiväreillä

onnellisella pehmytkudoksella

aina kun odotan pikavoittoa  saan

pääni täyteen ruosteisia linkkuveisten teriä

kiinalaisia, katkenneita suhteita vesihöyrymäisiä

teitä yhdistää sama usko kuin laivanrakentajilla

kaleeriorjanne tekevät kaiken ennen

merihautaa ja pyytävät mutteivät saa

ravistaa maailmakaikkeuden luonnonlakeja

petojen hyväksymää demokratiaa

minne naurusi kevyt katosi

lainemainen siitepöly heinäkuun

lämmin kosketus saman veneen

jossa joskus olimme kaikki

kapaloissa pystymättä kuin

hymyilemään kilpaa auringon kanssa

fade away

eilisen pakkomielle

nyt hetken uusi jonka

kuuluu kaikota näihin kaikuviin

seiniin hiirisiin, hirsittömiin

fade away

nollarakkaus

ei koskaan edes halausta

no love eväät kädettömät

sain jatkettavaksi sukupolviset

kosketuksesta vapiset ukot ja akat

fade away

mykkänä nurkassa

odotetaan että kuolema tulee

sitten sanon sen vasta, en ennen

ja sekään ei tunnu miltään,

tyhjä kyynel

kun siihen ei ole kasvanut, ilman sitä

mutta nyt on pärjättävä

peitoilla tropiikin

fade away

aikuisuus

kaikki virheet odottavat

väärät valinnat, jotka pitävät todellisuuden

linnunradan värikkäänä

kaikki se mitä en ikinä saa

kun en halua ja silti

janoan nähdä mielesi helvetin

kaiken kivun, vaikka se veisi minutkin

kekoihin kontiaisten

fade away

I´m not you

katsot minua taas noin

kuin olisin tehnyt jotain väärin

ja niin olenkin, häpeän olemassaoloani

I´m not you

näen vain pimeyden, reunan joka houkuttaa

valot alhaalla jossain, kutsuvat luokseen

näyttämään tunteet rikkinäiset

I´m not you

haista vittu, vaikka

kiitos kaikesta josta en osaa olla kiitollinen

mutta miksi synnyin oppimaan kärsimystä

I´m not you

musta ainoa todellinen väri

katso näitä kahleita rakkain,

miten näistä koskaan vapaudun

kuin jatkamalla hengittämistä

raskasta, sydämessä reikä nyrkinkokoinen

I´m not you

peilissä samaa verta, todellisuudessa

eri puulajeja saarni ja tammi

tai mänty ja kuusi

I´m not you

ei uskoisi miten vähän riittää

dissosiaatio

yksin vastaan koko maailman rakkaus

hartioilla ensilumen kosketus

kuin läpsäisy vastasyntyneen pepulle

nyt voit huutaa

onnesta

I´m not you

hämärän rajamailla

haluat lisää

siitä olet varma

muusta et, huomisesta

kuolemasta, elämästä

haluat nyt sen jokaisen säteen

jokaisen epäonnistuneen yrityksen

olla ihminen ilman valintaa

anna minun, minun täytyy saada

muuten kuolen lähes sinun syliisi

lähes täydelliseen hetkeen

lähes onnellisena

täytenä

ja sitten heräät todellisuuden betoni poskeasi vasten,

unesi kaunein vain jatkettua kiljua huulillasi

tyhjyys sängylläsi,

taistelukentällä enää aamun ruumiit

pyörrät kaiken,

solmit rusetin

avaat uuden trauman simpukan

veri lavuaarissa jotain tuttua ja

turvallista,

jotain elämän merkityksen

etsintää

veri lavuaarissa kuin täysikuu pimeänä

loka-aamuna,

loistaen kirkkaalla

posliinilla

veri lavuaarissa ei enää kehon sisällä kiertämässä,

ulkona draamakuningattaren roolissaan

veri lavuaarissa, peilissä kasvot poissaolevat,

hymynkare,

sydän täynnä uutta toivoa,

voimaa

veri lavuaarissa valuu pois

paha traumainen klöntti

hyytynyt mahdottomuus,

pienen sikiön muotoinen

a star is born

ja sitten sä tapoit itsesi

ja se ei ole kenenkään muun vika,

valinta kuin sinun

a star is born

kaikki se rakkaus jota

ei yritetty lakaista maton alle

kaikki se yrittäminen, vanhempiesi

siniset kädet sinua pidellessään

a  star is born

olit aina se perässähiihtäjä

ja joskus otit toisen roolin ja me nautimme

sinä et halunnut samoja kuin muut,

mutta miksi halusit vain kuolla

olla maan alla kuoriaisten kanssa

a star is born

viinaa ja lääkärin määräämiä huumeita

todellisuus niin hirveätä, kun ei tiedä

mitä todellisuus on, ei näe kuin avaimenreiästä

petojen syömähampaat, vääristyneen jatkumon

a star is born

olet ollut jo vuosia mullan alla

ja silti pyörit mielessäni kuin balettitanssija

liian rohkea tähän maailmaan

liian pelokas elämään tulevaisuus hartiolla

liian oma itsesi tekemään juuri vittu mitä halusit,

yhdestä ajatuksesta itänyt

suureksi tammeksi kasvanut

lopulta polttanut lehtensä,

repinyt juurensa

suolannut maan altaan

a star is born