viikatemies katsoo minua

silmästä silmään

tummanharmaissa oliviinidiabaaseissa

ja herjaa lämmönkestokykyäni,

pilkkaa miksen saa edes

tajuani pois, jotta hän voisi jo minut hakea

kylmään maahan vilvoittelemaan,

lepäämään ilman sykettä vauhtikestävyyden

selviydyttyään kuoleman porteilta

marraskuun pikkupakkas ilma

tuntuu vastasyntyneen ensihenkäisyltä,

repien keuhkot

uskomaan hengityksen kannattavuuteen,

ei välttämättömyyteen

myöhemmin kun olet kuivannut onkalosi,

ajanut kasvojesi kasariverhot sinapin väriset,

syönyt pähkinäsi Vietnamilaiset terveyspommit

ilta riisuu kiristävät sukkansa

olet kerällä kuin kissa huopakopissaan

olet elossa, enemmän kuin uskotkaan