pesukoneen ääni rauhoittaa

tiskiharja muuttuu curryn väriseksi

ilman pumppia treenatessa kyseenalaistan kaiken

kaikki haluaa muistaa traumansa

kaikki haluaa oman traumansa olevan suurin

kaikki haluaa huomion ja ymmärryksen

tapa ego

tie on taas lumen ja jään peitossa

on hämärä enkä tiedä minne kulkea, vaikka minulla on valo

vaikka minulla on jalat, jotka automaatilla laahustavat

jättäen jälkeensä uoman pimeyteen

viikonloput pitkiä kun odottaa vuoroaan elämän keitaalla

niin yltäkylläisenä eletyistä viikonlopuista

pitkiä ja kipeitä kirjeitä putoaa

tuntemattomiin postilaatikoihin virtuaalisiin

pitäisi mennä unikouluun, jotta saisi kiinni lapsuuden rytmin,

pikkukakkosen jälkeen nukkumaan päivään tyytyväisenä

nyt slaavikyykyssä saunan jälkeen räntäsateessa omalla maalla ja terassilla

kunnioitan luonnetta enemmän kuin kauneutta

enemmän kivuttomuutta kuin nautintoa raketin polttoaineen lailla kuluvaa

hiilihapotan veteni, teen juomattoman alkoholini,

juoksen autistista rengasta kuin autistinen hamsteri

lumiset männyt eivät vain näytä kauniilta katuvalojen iltaisessa kirkkaassa

hämärässä, loivassa kaarteessa, kohti käpykylää käpykylästä

ikeansininen pelti rullattuna rullaan, herättää muistoja värien voimasta

kuin lumi, törkeän pitkään jatkuneen ehdottomaan elinkautiseksi tuomittuun

syksyyn verrattaessa kuin kroonisesti kipeän tulehtuneet takareidet,

jotka joka aamu pyytävät armoaan aivoilta,

mutta ne ovat absoluuttisen ehdottomia:
nyt liikumme vielä