marraskuu meni nahan alle
vaikka en yrittänytkään kaikkea
olo oli kuin pahimmissa krapuloissa
kaikkensa antaneissa peitoissa
epätoivon, kivun ja yksinäisyyden

marraskuu meni nahan alle
pihalla pakastin, taasko tämä alkaa
välitila, ei talvi ei syksy
pudotusta pohjattomuuteen
missä jossain loistaa aurinko
kuin hymy vastasyntyneen
äidin kasvoilla

marraskuu meni nahan alle
talviaurinko jossa on mystiikkaa
ripaus pakkasta mausteeksi
shamaani lyö rummunkalvoa
aloitat työsi

marraskuu meni nahan alle
sormet vilakat, miltä ne tuntuisi punoa yhteen
ja sopia, että niiden liitto kestää
myös harmaan, välitilan, marraskuun pirulaisen,
joka aina punomassa juoniaan,
repimässä niitä irti
puristamassa nyrkkiin, aukenemattomaan

marraskuu meni nahan alle
kuin olisi kaikki menetetty, kaikki pelattu
ja juotu pois, ettei kukaan koskaan olisikaan
sanonut rakastavansa, kuin hukkuisi taas
painajaiseen loppumattomaan,
marrasmaan kivikova pinta
ei anna periksi, ei synnytä uutta

marraskuu meni nahan alle
käperryin sikiöasentoon
muistelemaan kohtua, lohtua
kivut nousivat jostain syvältä sanomaan
elämä on kärsimystä, vakavaa sotaa
päästä varpaisiin ilottomuutta
syviä huokauksia helpotuksesta
kun vihdoin vähänsä antaneena
voit toivoa vain unen mustaa samettia

marraskuu meni nahan alle
aamussa valoa ja toivoa kuitenkin kai
yksin et voi tapella
vain väsyä itseesi
luuppiisi pieneen, samoihin kipuihin
samoihin toivon ankkureihin pettäviin