VINYYLIMASSAMIES
 
puhun kuiskaamalla
itselleni,
ettei tietoisuuteni
kuulisi,
maustetyttöjen keikalla
pidän silmäni
kiinni tulevaisuudessa,
tulin siirtolohkareen
linkoamisen päästä,
kuulon ennenäyn
 
kiuas kaiuttimena,
ikkuna jonka
juurakko
ajoittain väistyy
ja näyttää helmi-illan
mahdollisen Tuomen
pahaenteiset oksat,
taustalla muumitalon sineä
valkoinen vimma
kumparoi, peittää
yhteydettömyyden,
löydän taas itseni
hiljaisuudesta
jota olen paennut,
kuulon
näön
maun
tunnon
taa
 
risti-istunnassa
olenkin auvoinen,
mielissään
kaiuttomuudesta,
tulee kylmä
eri kontekstissa,
menen
lämpöiseen
talooni mustikkaiseen
 
puhelu loppuu
emootioon
nykyhetken
kestämättömyydestä,
se on jossain tuolla,
onni kuin
tytön hymy poskipäillä,
sait sittenkin
sen uuden elämän,
minä jään
korjaamaan
tätä päätä ehommaksi,
sellaiseksi
joka ajattelisi
ruusuja vesisateessa,
kovaa ainetta
sydänkesän,
kielen tanssia kevyttä,
huumassa nykyisyyden,
mielen
elävässä tulessa,
tuhkan tukemassa,
kuulen tinnituksen
ja tiedän makaavani
pinkkien pilvien päällä
kellon
soittoon herään
terälehti
katakombistani
puujalka
onnelan kynnyspuulla
otan vain
kärsimyksestäni
 
silmänympärysseudun
välittämä
informaatio
jää pimentoon