KUKA OLET
 
en siis voi
enää koskaan tavoittaa
tämän hetken kaikkivoipaisuutta:
sydämeni sykettä rivakkaa
aatokseni uhriseppelettä,
aistien rodeota
 
lapsuuden ja nuoruuden
esitietoisia pelkoja,
toiveita jostain
hengellistä heräämisestä
 
itsensä rikkomista, tuntematta mitään
kipu painettu syvälle alle
villaisen pojan
kyyneleiden
 
nyt pitäisi sanoittaa menneisyys:
 
missä risteyksessä pölyisessä,
millä hiekkatiellä sarvillasi
asfaltin ankaruudessa,
kuoren rikkovassa
menikään vikaan,
valitsit väärin
 
kun olin hiljainen kiltti poika,
jonka piti ymmärtää pahuutta,
ymmärtää ettei tämä idylli
voi jatkua loputtomiin,
tajuta jo varhain
koko kykenemättömyys
rohkeuteensa,
näyttää tai edes itselle sanoittaa
tunteensa,
onko niitä olemassakaan,
onko ne osa minua,
miksi niitä on niin vaikea määritellä
miksi mennyt näyttäytyy
mustana juovana
eikä sitä pysty
sanoittamaan,
muistamaan oikein mitään
 
kuka olin,
kenenksi tulin,
kuka siitä hyötyi?
 
peili ei anna mitään takaisin
ystävät uskovat roolituksiin
mitä hyödyin siitä
 
etten muista,
etten tunne,
etten tiedä
 
rahtuakaan
oikeastaan ketään,
normaaleiden kompassista