VERKOILLA
 

lasien sisällä 

eritteet sammaloituvat
mikroskooppiset pinteet 

pintasi ryijyssä
tanssissasi tilanteeseen sopivassa,
surullisessa lajissa,
aina kuunnellessa,
tunnelmassa muuttuvassa

yötä pisara kaulallasi
helmiäistä poskessa 

ja vastapäätä veitsi
 
ulkona ilmavirrat, 

kuin vierasta kieltä

nostavat lumien helikoptereita,
lapojen alta 

tuiskuttaa rasvanahalle,

isä ja poika matkalla,
satoi tai paistoi,
    tietämys
tuuli tai tuiversi,
    uhmakkuus
 
kehollisuus ohjaa

kaarnalaivamaisesti

säännösteltynäkin:

nälkä on nälkä

ellei tukahdutettua lepatusta 

lasketa  ankkuria pohjaksi

lopulta kalamaistuu,
sätkii verkossaan aikansa,

kunnes rentoutuu,

kiitollistuu vankilastaan

rantahiekan kalojen luurangot
eivät nytky enää
viuhtoisivat jos voisivat,
olla taas elementissään 

sameassa liukkaudessa,

liirtämässä

ajan silmukoiden lävitse 

passiivisesti repien

sieluista suomuja,

kissankullan kiiltäviä

jokapaikkaan tarttuvia

soluja olemassaolon