INTOHIMO
 
selkämys tuottaa syvyyttä,
häntäluumaisuutta
olisi aika valita
pelätä vai pelätä,
huokaus ja tanssin jo
pakotettuna pahvihahmona,
satiinisydän peiteltiin
höyheniin kotona, kohdussa
en osaa unelmoida
edestäpäin, maailmaa
 
miten tähän selvittykään,
tunnettu kehon tulitikkumaisuus
lumihiutaleella liitäessä,
läpi honkaimien
kaarnaliplatuksen,
suihkussa
ulkopimeässä hehkussa,
silmät kinni
pelätty
psykoa veitsineen
kuin risupukkia
jouluineen,
hurmaavaa ripustusta
katselee
mosaiikkisilmin,
tirkistelee
nuppu aja
 
saunassa klassista
märän
rauduskoivun tuoksua,
paluulippua korkeille lauteille,
kuin syksyä
lomilta palaavaa,
alkutalvea perässään vetävää
tai kevättä brutaalia,
alastonta yksinäisyyttä tahraavaa
nukkumaputken tilalla huuto,
kapaloitu kivikääryle hunnutettu
kiihkossa lorisevassa peilityynessä
 
josko vihdoin katsoin sisään sukkaan,
tapahtuu ihme päivä kerrallaan
synnyt soluissasi sankariksi
 
jää kevääseen,
älä jää minuun,
                          ilo, vihannoiva tervajalka

KUKA OLET
 
en siis voi
enää koskaan tavoittaa
tämän hetken kaikkivoipaisuutta:
sydämeni sykettä rivakkaa
aatokseni uhriseppelettä,
aistien rodeota
 
lapsuuden ja nuoruuden
esitietoisia pelkoja,
toiveita jostain
hengellistä heräämisestä
 
itsensä rikkomista, tuntematta mitään
kipu painettu syvälle alle
villaisen pojan
kyyneleiden
 
nyt pitäisi sanoittaa menneisyys:
 
missä risteyksessä pölyisessä,
millä hiekkatiellä sarvillasi
asfaltin ankaruudessa,
kuoren rikkovassa
menikään vikaan,
valitsit väärin
 
kun olin hiljainen kiltti poika,
jonka piti ymmärtää pahuutta,
ymmärtää ettei tämä idylli
voi jatkua loputtomiin,
tajuta jo varhain
koko kykenemättömyys
rohkeuteensa,
näyttää tai edes itselle sanoittaa
tunteensa,
onko niitä olemassakaan,
onko ne osa minua,
miksi niitä on niin vaikea määritellä
miksi mennyt näyttäytyy
mustana juovana
eikä sitä pysty
sanoittamaan,
muistamaan oikein mitään
 
kuka olin,
kenenksi tulin,
kuka siitä hyötyi?
 
peili ei anna mitään takaisin
ystävät uskovat roolituksiin
mitä hyödyin siitä
 
etten muista,
etten tunne,
etten tiedä
 
rahtuakaan
oikeastaan ketään,
normaaleiden kompassista

PIILOSILLA
 
rypyttyneiden
laskoksien alta
kumpuilevaa maastoa,
harjumaista
pisamia paikoitellen paljon
verrattuna mihinkään
viehättävä käytöskö auttaa
mielikuvan ahtaajaa?
 
olen pudonnut,
lipesin linnunluuaskelmalta,
kaivooni hopeiseen
sammakoiden kanssa
kilpaa kurnuttamaan
 
otsassa otso,
tai ahmanaaras
taas kuopimassa
toistensa kätköjä
kantoa kuin humusta
sydäntä perääntyvää
käsivarsien teologeja
kieltä safiirinsinistä
 
olen vitaalinen,
mutta se jokin vaivaa,
sielun munakellossa
aika pysähtyy,
piippaa ärsyttävästi
ei ole hauskaa kuin vasta
seuraavassa ailahduksessa
on työtä ja vakavuutta
kuin nauru olisi kuollut,
hetken mielijohteesta
tehnyt itsemurhan
jättänyt viestin:
et sinä minua
koskaan halunnut
ikinä uskonut ikeniin
tyhjä paikka mitä
auvo vuokrasi,
kadonnut teillensä
lumipalloisille
lapsien hymyhuulille,
nenäonteloiden
kosteuteen

KOMPENSAATIO
 
mielihyväjärjestelmä
munattu,
sotkettu ja tahrittu
varjopuolilla,
pahinta lopputulosta
ei voi
edes kuvitella
 
riippuvuudet
riippuvina puutarhoina,
aina
silmien edessä,
alati
mielen syövereissä,
kuin puhkaistu
keuhko tai maksa
 
kaavamainen käytös,
ritualistinen
rangaistus,
usko tuhosta
vahvistuu,
luotettavat yhteistyökumppanit,
apatia ja dysforia
 
tehty todeksi
selväpäisyyden
kivirappusilla,
myytti elämästä:
elävä veri
juoksee hetken
kuivalla betonilla
karehtien tomuun
 
erota olento
ja arki askar,
siirry alueelle
jossa ei rajavalvontaa:
anna alitajunnan
hyrrän taas
hyrrätä

 

 

ALLIANSSI
 
ylpeys
ei edes katsonut
palkintoaan kauneudesta,
liittoumasta tuhoon tuomitusta,
heikosta kuin identiteetti,
kuvitelmiin perustuvasta,
ristipaineessa
murenevasta
lekaharkosta
 
tyyni maisema tihkuu,
sydän kiertää ahtamattomana,
ilmeellä tuhottua idylliä,
vaahto kohoaa suureksi
vuoreksi kallistuvaksi
on aika mennyt,
kylmenneen veden
ja havu mäntysuovan,
iho muistaa
nihkeyden ja vesirutut
 
puhu kuin vasta oppinut,
juuri puheterapeutin
kielen puuduttavalta
penkiltä noussut,
latenssivaiheinen
onnenpekka,
ärrän kierrosta
ässän taskuun
 
kaikki hauska,
suljettujen säleiden takana,
kumottava tasainen valo,
salaisuudet
maata mullistavat,
lupauksien kuolaimet,
pesusienet pesemättömät
nurkissa kumiankkoina
pölyttöminä vaatimuksina:
 
katso silmiimme
niin pitkään
kuin
omaltatunnoltasi
kykenet
ja ole kuin sammiossasi
ei vesi koskaan kylmenisi
olisikaan ollut koskaan
kaikua kummempaa
seuralaista

EMPIJÄ
 
mieli täynnä muttaa,
mielenmuttaa
voisin olla kateellinen
kyvyllesi olla ihminen,
ja olenkin,
kadehdin aivojasi,
vaikka lopulta aina,
otan sittenkin nämä omat
epäloogisuudessaan loistavat,
satusedän brainssit,
tarinat täriseviltä vuorilta
 
laivassa aika täyttä,
mutta aina sinulle tilaa
kullanryöväri, sinä kelmi,
tiedät kyllä kenestä puhun,
sotasaalis joka päättikin toisin,
mutta oliko tahto sittenkään muuta
kuin haaveilua paremmasta,
helpommasta täyttymyksestä,
ihailusta ja intohimon
graffiteista
 
savu lakkasi,
penkki oli kostea jo
ennen kuin erititkään,
varjoja ei näy tänään,
kuu kumottaa vähemmän
kuin eilen,
eilen oksat olivat suuria luutia
taivaankannen
lyijypommituksen alla,
suojassa pään
päällä katto ja pienen
pieni
siemen luottamuksesta ihmiseen,
kykyyn vaikuttaa itse
saapastelemalla elämäänsä,
hyvyyteen
jonka saat kaivettua
inehmosta esiin
samoin kuin
öljyisen mullankin

 
KATOAMISILMOITUS
 
poika sumussa,
Vaara-Suomessa
ilman äidin
rokonarpisia käsiä,
niiden kuivuutta
ja haavaisuutta,
metsässä neulaspolkuja,
muistuttamassa
hiekkapaperista,
tutkaimista,
sekoamisesta
 
kun voisi vain
myydä kaiken ja ostaa
myydyt kaapit täyteen
elintarvikkeita,
diilattu vaatehuone pullolleen
kuolleiden kaprokkeja,
olla ja kelliä runsaudessa
vailla rahahuolia
vailla huolia
pimahtamisesta,
jatkumossa
itsestään selvässä
onnessa joka ei vaadi kuin
nälän
jonka sammuttaa
 
hirsien väliin olisi
hyvä jättää avaruutta,
jolloin voisi kun jaksaisi

puhua ja puhallella,
seinille,
seinien sisuksien kyöpeleille
peileille
peilien pintojen pyöveleille
 

hilpeästi kukkua
                          hän sinussa,
                          sinessä, sinisenä
kalpeasti nukkua
                          sinä hänessä,       
                          punassa, punaisena

SIIVOUSPÄIVÄ
 
työliitossa kevyttä rakastaa
horisontissa
autoklaavattua pinkkiä
kausaliteetti,
kuin olisi olemassa,
testissä tulos jonka halusin
pöydän allekin nivoudun
 
oppositio vastarinnan ja
satuttamisen myötäkarvan
milloin tulit minuksi
tänään vaiko eilen?

 
narsismin
varpaiden
kärjillä
 
siivotaan kaikki paikoilleen
 
manipulointi osana
arjen kuramattoa,
siis omia aivokaisia
tervettä järkeä,
suulakkeen läpi kin
kiinnittyminen,
mutta mihin
eheys kuin peilikuva,
mitään lupaamaton
 
matkaosuus:
 
kyllä ihmisen kanssa pärjää

pitkässä juoksussa
valuvat housut,
status langaton
 
jäänee alastomuus,
jota ei voi
häpeämättä rakastaa,
jakamatta sitä

 
opittuun malliin,
olemaan huutamatta
agression tulisessa sylissä
ruususi kuolevat tai syntyvät 

TEHDÄ NÄKYVÄKSI
 
sadomasokistiset leikit
vievät synnytyssaleihin,
lapsuuden puutarhaan
nokkoseen ja vadelmaan
konflikteihin kiperiin,
heräävään tunteeseen,
hiljaisuuteen outoon
omantunnon omeniin,
vasta poimittuihin
 
puhtaisiin huuliin
jäi ikihämärän suudelma
 
et näe itseäsi annihilaatioltasi
kiihotutko ahdistuksestasi,
vaikeista tunteistasi
pystytkö taas muuttamaan
kuolleen eläväksi?
 
kun ei ole tätä enempää,
muutakaan tietä ulos
on vain tämä hetki,
kuristajan päiväuni
 
syke sormissasi ohuissa
pullistuvat silmät
ja verisuonet
hapeton yksityistilaisuus,
kuninkaalliset syösseet
vieläkin tämä hetki
sekunti, sekunnilta
kohti
 
täyttymyksen muokkaamaa
tunnemylläkkää
huohottavaa,
mitä nyt tapahtuu
olemmeko enää
entisemme
kun uskalsimme
huojuvaan latvaan,
huojuttamaan
ohutta nauhaa,
katkeamispistettä
pelkäämättä

VERKOILLA
 

lasien sisällä 

eritteet sammaloituvat
mikroskooppiset pinteet 

pintasi ryijyssä
tanssissasi tilanteeseen sopivassa,
surullisessa lajissa,
aina kuunnellessa,
tunnelmassa muuttuvassa

yötä pisara kaulallasi
helmiäistä poskessa 

ja vastapäätä veitsi
 
ulkona ilmavirrat, 

kuin vierasta kieltä

nostavat lumien helikoptereita,
lapojen alta 

tuiskuttaa rasvanahalle,

isä ja poika matkalla,
satoi tai paistoi,
    tietämys
tuuli tai tuiversi,
    uhmakkuus
 
kehollisuus ohjaa

kaarnalaivamaisesti

säännösteltynäkin:

nälkä on nälkä

ellei tukahdutettua lepatusta 

lasketa  ankkuria pohjaksi

lopulta kalamaistuu,
sätkii verkossaan aikansa,

kunnes rentoutuu,

kiitollistuu vankilastaan

rantahiekan kalojen luurangot
eivät nytky enää
viuhtoisivat jos voisivat,
olla taas elementissään 

sameassa liukkaudessa,

liirtämässä

ajan silmukoiden lävitse 

passiivisesti repien

sieluista suomuja,

kissankullan kiiltäviä

jokapaikkaan tarttuvia

soluja olemassaolon

TENDENSSI
 
itseilmaisu ilmentää olennon
hyönteissiipimäisyyden,
haurauden
ja samalla kertaa
kauhut tropiikin;
trauman kukat kolkot,
reikäiset terälehdet,
siemaistut haaveet,
syljeksityt!
 
kuin elämä, sen löyly

jo olisi ohi, ja jäljellä vain
aikuisuuden aavikkoa,
pakkasesta kuivaa
 
hyvinvointi
osana onnellisuutta,
ytimessä salaisuus,
yllätys rohkeille
kosketappa savipohjaa,
et voi koskaan katua
vastarakkautta
syöpäläismäistä
 
herätä taantunut henkiin
sen raajat rapaan juuttuneet
helteisiin ja mädän tuoksuun
pysähtynyt lapsuuden kuva
 
sukella silmät auki
ontelot täynnä elävää mutaa,
siivilöytyvässä sameudessa,
leväisiä kiviä, pitelemättömiä
sielun jalkoja, mykkiä
  
myönteinen kokemus yksin
auttaa yhdessä tulevaan,
kielteinen johtaa kierteisiin,
sirpaloituminen suojaa
sateilta,
muuttuvalta
aktuaalisuudelta
 
rajat rikki rynnäköiden,
herkkä alue reagoimaan
paljastuskirja ei riitä,
vaaditaan hengen
kirkasvalotusta,
näytä kaikkesi:
tunteesi piilotetut,
kasvunsa keskeyttäneet
ytimesi vuosirenkaissa
 
ikinä ei pysty avautumaan
mistä kiikastaa adekvaatisti
 
ei silloinhan sitä murenisi
ei olisikaan mitä vaalia,
identiteettiä vereslihaista
 
raunioilla kukoistaa aina,
aina jostain puskee vihreää,
 
toivon neilikoita,
saankin liljoja

MARTTYYRI
 
jeesustoitumisprosessi
täydessä vauhdissa
rivien välistä sädekehä
korventaa kuilua
pikimustaan lumenkaatopaikkaan
 
haluan uhriksi
samanlaisen peilin,
yhtä vääristävän
kaiken vaativan,
lunastetun
 
kultasi rakentamat kiviportaat
astu pelkäämättä,
huokauksellisesti
astu alas katsomatta
urhoollisesti
 
varpaitasi
betonipölystä
kimpuksi kasvaneita
vauvan nilkan ojennuksia,
kuin huomauttaen,
minä olen täydellinen,
siksi sinäkin
 
kosketus kuin koskisi
elävää tulta,
hipaisisi
olentoa ohimennessään,
molemmat säikäyttäen
mistä siihen änkesit
viereeni kuin vahvuuden
parantava sairaus,
terve agressio
 
silmissä mustat myrkkypilvet,
äänensävy kuin puhuisi vihatulle,
sellaiselle joka elämäsi pilasi
ja nyt on kaikki ohi
 
kun en minä ainakaan jaksa
ymmärtää maallisen kautta,
tapojen ja rituaalien avulla
vaan rauhassa pöly, pölyltä
olla vain
paikoillaan kasvamassa

kestokukaksi

tekotulppaaniksi,
eloonjääneeksi 

simulaatioksi

TYÖMIES
 
puhu rivoja, älä lipitä
teetä kuin kahvia
ihmissuhteet muuttuvia;
sankarit aina olleet yksin:
kovaksi keitettyjä
nyyhkyläisiä!
 
huutava vääryys,
arvojen mukainen
voi kun voisi vaan
kääntää katkaisijaa:
ymmärtää kaiken,
olla ymmärtämättä
kipua kauneuden
kaksoiskierteessä,
 
kun sen tajuaa
puhaltaa silmiisi
kandidaatti!
 
kiitos kun jaksat
ruopata kärsälläsi
mikä mikä maan rannikkoa
hetkittäinen jäätyminen
vain nostaa tunteet esille
murra jää yhdessä,
murtakaa se
tuntekaa maankuoren
kiristyminen
 
rasvanyrkki saa
haavan leikkauksessaan
ja vitsailee
ja vuotaa tipan
ja hakee laastarin
ja jatkaa skalpellilla
huipputarkasti polymeeriä muovaten
sivaltaen muodon sormisileäksi
riittäviksi langan päiksi
 
nosta käsi tervehdykseen,
muodosta tietoinen ilme
akvaarioiden läpi
tunkkaisuus kutsuu mua
yhdessä vedetyt kännit
kuin olisimme humalassa
tyynellä selällä, kesäyönä
kalat lumihangella,
verestettyinä

ANOREKSIA
 
pakko käydä kynsillä
rajojen sisäpuolella
luutumassa ulkomailla
aistimassa ilmeet, hykertelevät
on niin kylmää kuin
ilman toivoa olisi
syntynytkin puhaltamaan
hyllylle jääneitä kakkukynttilöitä
juhlissa joita ei enää pidetty,
ei oltu enää saippualiukumäessä
oltu enää suojassa
aika meni sovussa
muovin sulaessa rinnallesi,
tuntemattomalle
hämärässä
lepattavalle pystynaulakolle
 
naimaikä,
raunioilla
ruususi kuohkeat
raunioilla
maassa pölyä vähemmän
maassa
kuin aikaan lampunvarjostimien
aikaan vahvan katoamisen tunteen
 
ikkuna aukeaa mieleen
turpoamatta, nyrkeittä
haluan sen ammolleen
luoda sut ja mut,
meidän sekunnit takaraivojen
verenpunan ja sotkun
käsissä ja hiuksissa ja lasinsirpaleissa
sylin ja pään,
viisikiloisten aikuisten
reisien kivityynyllä
puhumaan oppineella,
tarinan sekä kuuntelijan
suonien pyhässä liitossa
toivo elossa
sykkivänä raivona latenttina
 
alenemista ei ollut olemassa
kuin USA:ssa
mainostauoilla raketinlaukaisun
haaveet kuin
uppopaistettua puuroa
verkkoaita ja -paita ovat kodikkaita
muistuttavat hikeä,
ollen vapaita
 
nestettä muotoutuvaa,
muotoa muuttavaa
identiteettimäistä,
 
lilliputtimaisista molekyyleistä
tulee yksi pitkä ketju
jännite virtaansa vailla
 
vuoden ensimmäinen jokainen
suora on kupera, vääristynyt
koverat kylkiluusi, uudelleenkasvavat
tunnet poimut ja näet
epäsymmetrian nousun
lusikasta haarukaksi,
lusikaksi, haarukaksi
kyllä sinä nyt sopan keitit!
 
rintakehän suojassa purjeet,
tyynessä poukamassa
huokaisten kivusta,
haluten haihtua
teeveden höyryihin
polttaviin, laimeisiin
 
mekkosi luinen,
ei sovi koskaan
puusta siiviläksi
on mahdoton