herrasmies pyyhkii pielensä
kuin vauvan pyllyn
tarkasti ja rakkaudella
 
katsoo taas sitä kuin
itsestään erillistä olentoa
joka poimun alta
 
ei jätä laskoksia kääntämättä
sivelee sen takaisin nukkumaan
katsoo ettei kukaan näe ja
vaikka näkisikin,
 
huomaisi järkytyksen jälkeen
häpeällisen tanssin
terällä itserakkauden
 
puhtaan muodon oliosta
lyhyen rykäisyn
rääkäisyn maailmankaikkeudelle
 
taas elin yksin
ja saavutin vuoreni huipun
yksin, unohdettuna
mutta myös hyväksikäymättömänä
käyttämättömänä
 
syke korvissa, simuloin itselleni
perheen, kun ei aina vierisi
munat muiden punoskoreihin,
vaikka halkeaisikin, kun kopin saisikin
hiusmurtuma munankuoressa,
joka yhdessä tuumin rakastettaisiin
kuorituksi keinoksi kestää
sata vuotta, sata kuorta
halkeilevaa