harmaus,
arkisuus
juurikun olen saamassa kiinni
suuren ajatuksen, se tulee
taas kuin juna päin
pienuuden tunne
arvottomuus
se etten koskaan voi rittää itselleni
tunne jota en pääse pakoon
mitättömyys joka vyöryttää
kaiken pitämisen arvoisen
joukkohautoihinsa
 
pyhät arvoni alkavat tuntua kaukaisilta,
helpot voitot alkavat houkuttamaan
olen luovuttamisen partaalla
taas kerran kuilun reunalla
katson alas enkä tiedä mitä tunnen
kuin kivun, minut muovanneen
tärisen, hikoan, värisen
ajattelen, kenties huominen
sitoo langan päät yhteen
 
kadotan yhteyden ihmisiin
vieraannun kauneudesta
ryömin loukkooni
liiskaamaan mieltäni lisää
ajan vaan ajaakseni
kuluksi ajan ja unohdan eheytyä
kadotan potentiaalisen rakkauden
valvon yöni ikuisuudet
silmissäni tyhjyyden vaippa
sieluni kulotettu,
syksyinen sienimetsä
limainen ja lahoava
vaikea pitää näpeissään
 
pestävä aina on kädet
kun käy synnyinmailla
pestävä ja uudistuttava
karvaalla kielellä nuoltava
aivopoimut taas kiinnostumaan
tyhjästä ja täydestä
ruumiista ja ytimestä