valhekirkkaudesta takaisin hämärään

ennen kuin ehdin silmiäni räpäyttää,

ennen kuin ehdin tottua

valheeseen

makean petolliseen,

lyhyimpään korteen,

lyhytnäköiseen ratkaisuun

missä lensinkään,

enhän edes humalassa voinut riisua panssariani,

olla todellinen,

elävä ja tunteva,

aina vain sama kivi

joka ei puhu totta,

eikä tunne kukkien tuoksua ja mystiikkaa

sain vain pääni verille

ja päiväkausien turmion nummet täynnä aaveita,

täynnä pelon punaista usvaa,

sain taas vain pullon täydeltä

sementtistä dementiaa,

syntymän raskasta

mikä tässä voi piillä mysteerinä

oppina helvetillisestä kivusta

kuin kehästä,

häkistä tiikerin