uni loppui, alkoi todellisuus

laahaudun eteenpäin samoilla

nilkoilla lapsena taittuneilla

kevään pitkä suudelma pettää

ojasta allikkoon,

polttavasta paahteesta

kevyen harsoiseen lumivaippaan

kunnes on taas

niinsanottu kesä,

sen pakahduttavuus

kaikki unelmat vapaina,

kuin hauki joka

on potkaissut itsensä verkoista

odotitko yksin pitkinä talviöinä

kevään ja kesän rakkauttasi

yhtä pitkää humalaa

dementiaa  traumoistasi

tyttöä joka puhuu katua

on kadulta varjoisalta

kaatuu katuun kesän polttamaan

se on sen kvartaalin unelma höpsö

arvot ammattikoulun takarivistä

kesän paahde nousuhumalainen

dekantentti tyttö, minusta kiinnostunut

sanoistani mutkikkaista, ääripäiden loimusta

voi kun ja onhan sitä kai

elämää ja mahdollisuuksia

rakastaa kaiken väsyttävän

läpikin kuin lapsena veden alla

aurinko oli samea, tai vesi oli kiljua

pelkkää metsää ympärilläni

pelkkää havupuiden huminaa

pelkkää lehdettömien koivujen ruoskintaa

minne haaveet katosivat

unelmat jäivät suojaan katveeseen

missä ilo joka vuotaa yli

ryöpsähtää kuin laava

tulivuoresta 31 vuotta uinuneesta

on synkkää vaikka on toukokuu

luonto heräilee leudon talven jälkeen

sanoo säteillään, sinä olet syntynyt

taas uudestaan, kokemaan kaiken saman

uudestaan, kaiken itseestäänselvyydenkin,

vai onko niitä edes,

pelkkää mysteeriä

jota et muka osaa tai halua ratkaista

olet saanut niin paljon mahdollisuuksia

silti olet halunnut valita

erakkouden, nauttia yksin

siivilöidystä ja leikatusta aamuvalosta

lohikäärmeen loputtoman jahtaamisen

mikä on kaunista, jäähyväiset

kun tie on kuljettu loppuun ja voi

huoahtaa, olla sanomatta mitään

ja katselle kun toinen planeetta

liukuu avaruuden äärettömyyteen

jonne katoaa lopulta kaikki

oletko ollu kipeä koko elämäsi

vai minkä takia et mahdu

rooliin jonka itse olet keksinyt

nuollut mahlan

katsonut kuninkaita

yrittänyt opetella kumartamaan kansalle

joka ei runouttasi kykene käsittämään

nuoruutta vielä hyppysellinen

nuoruuden hulluuttakin hatullinen

en vain halua tulla luoksesi

toteamaan kaiken harmautta,

kuolevaa vapautta

haluan vain päästää irti

ja katsoa kattoa

älä tuomitse

vaan humallu minusta

minä sinusta ja alkoholista

kävelevästä ihmeestä

jota en voi käsittää

siksi tuntuu kuin en arvostaisi

olemassaoloasi, kuka lienetkin

elämä kuin elämä

samapa tuo

kaikki ne pitää elää

ilman ohjeita/ohjeilla

sama kaikkivoipa voimattomuus

osaat solmia tai avata

et kumpaakaan päätä näe

vain parhaat roikkuvat silmukat osuvat

tiellesi keväisessä ilta-auringossa

tiellesi yksinäisyyden sähkölinjalla

pelkäät saavasi sähköiskun kosketuksesta

avautumisesta

rehellisyyden verisyydestä

loppumattomasta kivusta ja nautinnosta

menneisyyden kipeistä räteistä,

koppuraksi kuivuneista

tuhat kertaa poltetuista

silti niiden tuhkistakin

voin kuulla riittämättömyyden

kaiken turhuuden

elämän elämättömän

mahdollisuuksien onnenpyörän

rosvosektoreineen

valhekirkkaudesta takaisin hämärään

ennen kuin ehdin silmiäni räpäyttää,

ennen kuin ehdin tottua

valheeseen

makean petolliseen,

lyhyimpään korteen,

lyhytnäköiseen ratkaisuun

missä lensinkään,

enhän edes humalassa voinut riisua panssariani,

olla todellinen,

elävä ja tunteva,

aina vain sama kivi

joka ei puhu totta,

eikä tunne kukkien tuoksua ja mystiikkaa

sain vain pääni verille

ja päiväkausien turmion nummet täynnä aaveita,

täynnä pelon punaista usvaa,

sain taas vain pullon täydeltä

sementtistä dementiaa,

syntymän raskasta

mikä tässä voi piillä mysteerinä

oppina helvetillisestä kivusta

kuin kehästä,

häkistä tiikerin

lähellä hetken kestämättömyyttä

kuin olisi onnellinen leikisti

mieli tekisi taas

sekoittaa pakkaa

tehdä rospuutosta keskikesän koivuntuoksu

saunan piipun savu puolipilvisellä aurinkotaivaalla,

minä lempihommissani,
juomassa alkoholia,
kenties olutta

kenties rommikolaa,
omassa hide outissa
tai vieraassa piilopaikassa maailmalta,
sen hanskatttomilta pakkaskäsiltä,
jään viileiltä kosketuksilta olemattomiin päihin

vain että riittäisivät itselleen

vain ettei tarvitsisi todistaa mitään kenellekkään,

vain rakkautta ilman suunnitelmaa,
hullua tunnetta kuin hyppäisi

eikä pelkäisi pudotusta
tai törmäystä maahan

tappavaa tai ei

ei pelkäisi kipua
tai kuolemaa,

koska olisi tarkoitus

tarkoitus stikata pistolapio
syvään mustaan multaan,

läpi nurmikon pintakerroksen napakan

tarkoitus olisi lähteä uhmaamaan
järvimysrkyä keväistä,

vaahtopäitä uljaita,
myrskyä joka vie lippalakin
etkä näe sitä enää koskaan,
kuin unissasi, joissa yksityiskohdat ovat rakkaimpia