parketilla yksi tanssija

muut muualla,

syksy tuli

pimeää

en näe ketään ihmishahmoja

vain petojen teatteria

parketilla yksinäisyyden lipevä

pikkutakki livennyt lattialle,

voiko selvinpäin olemiseen seota?

maisema keltainen, sade soittaa sotarumpujaan

muotokatteen poimuissa, tahdissa talven ydintä kohti

teräsjään kaikkivoipaisuutta

parketilla tahra minusta

minä sammuneena lattialämmityksen lämpöön

kaninkoloon, minne maailma ei yllä

painollaan, raskaalla terällä leikkaamaan

partahaivenia, verissäpäin odottamaan

armon salaojaa

parketilla vinoja pinoja mennyttä dementiaa

tulevaa paniikkia

tämän hetken kestämättömyyttä, teatteria,

ketä varten näyttelen

roskapönttöön hukkuvaa oravaa?