aamun sumussa kuin jossain lapsuuden

solmussa jossa ei ole reittiä, ei majakan

valoa missään rannalla

vain tuntematonta mukaulappaa

tai puuroista kuraa prisnesessanjalkojesi

alla hattaraa, liukasta marmeladia

puut muka kuolivat,

muka eivät

vain vaihtaisi vaatteitaan talven pitkiin tanssiaisiin

niin pitkiin, että lämpö kesästä on muisto vain

joku entinen elämä, varjo jostain syntymättömästä

on mukava leikkiä kodin hengetärtä

antaa sielu näille seinille, jonkun

joskus pystyttämille, suojalle

karua pohjan luontoa vasten

ilottomalle, happensa kuluttamalle

pinnoitettu uudeksi, piilotettu vanha elämä, 

henkensä jo tähän maailmaan puhaltanut

kaikkensa antanut, yrittänyt teipata joka reiän umpeen

tuulelta jumalan keuhkoista arpisista

tämä on jotain muka elämää

tietoisuus tiedostomattomuudesta

pitää tiellä, unelmana, elämän tarkoituksena

väreenä jostain epätodellisesta

kuin rakkaudesta

pitkästä köydestä, jonka päässä

galvanoitu reikäinen ämpäri kaivon pohjalla,

muka täytenä elinvoimaa

nuoruuden näköalattomuutta

vierautta ja vankeutta

muka onnellisena

rappiostaan

rei´istään