en muista rakkautta pudottuani

pesästäsi pois

pyörien pölyisille hiekkateille

en muista kuin auringon kehrän

kypsän viljapellon,

kaivon jonne uhkasit leikilläsi

tiputtautua

en muista onnea niissä aamuissa kun oli krapula,

tyhjän tuulen joka vei taas  yhteyteen minuuteiksi,

jatkumoon yksin olemisen

en muista onnea niissä traumoissa

jonne varta vasten halusin tulla

lyödyksi ja syödyksi ja paeta vuoren

uumeniin

en muista onnea sinun kasvoillasi

joka vapautit itsesi ihmisenä olemisesta

muistan surusi, kätesi poskellasi

silmäsi tyhjyys

tumma kuin viimeinen määränpääsi,

synkän veden limainen pohja

muistan vihan kaikkea elollista kohtaan,

kyvyttömyyden nauraa muiden kanssa

muistan ainaisen nöyrtymisen, polvillaan olon

mustan edessä

muistan mitä enemmän näytin tunteita

sitä

syvemmällä räpiköin kuolemassa

muistan miksi lopetin

muistan miksi aloitin

en muista kuuluneeni tänne koskaan