Myrsky

Aina uudestaan sanon, en koskaan,

milloinkaan, silloinkaan en sitä tarkoitakaan.

Missä lie yhteinen hetki riemun, nuorten ihmisten samanlaisten sielujen,

piilossa, syvällä suojassa pysyvät todelliset motiivit,

 ja he

palaavat koteihinsa yksinäisiin virkkaamaan kohtalonsa villasukkia.

Nauran silti kipeällä mielelläni leikkiessäni,

ja annan pihakeinussa kovemmat vauhdit kuin koskaan,

jään odottamaan loppua ja poltan tupakan räntäsateessa.

Ja sieltä keinuvat lanteet nuoren humalan,

taas minut viedään porteista paratiisin,

tyynnytetään elämään,

nautintoon,

ja siitä seuraavaan harmaaseen,

tulevan talven krapulaan.

Ja minä menen makaamaan ja suljen silmäni pitemmäksi ajaksi kuin

pitkään aikaan muistan,

annan asioiden olla,

ja herään kun talon katto lähtee myrskyn mukana,

ja vanha pihapuu menettää latvansa.