kirves jo kädessä

sormenpäissä enää,

kohta kaivossa, mutta sitten

maailma huutaa

odota

pysähdy

löydä herkkyys

kaikki ympärilläsi huutaa

älä päästä liekkiä sammumaan

tärisevin jaloin kerrot kuulumisesi

onko mikään muuttunut?

vielä painopeiton alla piilossa

yhteenkuuluvuudelta

vielä ilman siltaa ihmisiin

yksin vastaan maailma

ja maailma johtaa ylivoimaisesti

maailma painaa minut niin pieneksi

ettei ääneni kuulu

en näy vaikka olenkin olemassa

olematta olemassa

piipitän hiiren tavoin

ja syön pientä kovettunutta juustoa

lauenneesta hiirenloukusta

silti ääni joka kuuluu juuri, on minun

silti keho joka toimii, on minun

silti aivoni spastiset, ovat minun

silti tahtoni, on minun

joka jo

hukkumaisillaan on, valintojen ääreen

ja usein jättää valitsematta ja odottaa:

maailma valitse puolestani,

elä elämäni puolestani

kiittää pitäisi, riittää liikaakin kai

mutta mikä se lapsi ja aikuinen joka on

kadonnut, tai ei koskaan löytänyt itseään

miljoonista persoonista, identiteeteistä,

kuka olen, muutakin kuin mies vailla

ääriviivoja

päivä kuluu loppuun

yön kelmu pitää minut kuumana

odotan kai seuraavaa kymmentä vuotta,

ja niitä perässä mahdollisesti seuraavia kehiä,

ja toivon rohkeutta ja kiinnostusta

muuhunkin kuin mieleni kevätmaahan liejuiseen,

upottavaan, siihen joka minut aina pysäyttää,

kun aion olla jotain, muutakin kuin

mies vailla tahtoa