PIILOSILLA
 
rypyttyneiden
laskoksien alta
kumpuilevaa maastoa,
harjumaista
pisamia paikoitellen paljon
verrattuna mihinkään
viehättävä käytöskö auttaa
mielikuvan ahtaajaa?
 
olen pudonnut,
lipesin linnunluuaskelmalta,
kaivooni hopeiseen
sammakoiden kanssa
kilpaa kurnuttamaan
 
otsassa otso,
tai ahmanaaras
taas kuopimassa
toistensa kätköjä
kantoa kuin humusta
sydäntä perääntyvää
käsivarsien teologeja
kieltä safiirinsinistä
 
olen vitaalinen,
mutta se jokin vaivaa,
sielun munakellossa
aika pysähtyy,
piippaa ärsyttävästi
ei ole hauskaa kuin vasta
seuraavassa ailahduksessa
on työtä ja vakavuutta
kuin nauru olisi kuollut,
hetken mielijohteesta
tehnyt itsemurhan
jättänyt viestin:
et sinä minua
koskaan halunnut
ikinä uskonut ikeniin
tyhjä paikka mitä
auvo vuokrasi,
kadonnut teillensä
lumipalloisille
lapsien hymyhuulille,
nenäonteloiden
kosteuteen