ikiyön saapumisesta
ilman mellakoivaa joukkoa
palavine seipäineen;
kuningas on kuollut
mielen hovi hiljentynyt
kaikki palanut lähtöpisteeseen
tuhkaksi ja tomuksi
luurankosi
pitkä matka saa arvoisensa lopun
ei enää verta suonissasi
ei enää  ainuttakaan ajatusta aivokopassasi
ei enää määrittelemätöntä kipua
kun et osannut elää
et ajatella
rakastamisesta nyt puhumattakaan
kuolet kuorena rapsakkana
jalkasi ja kätesi vitivalkoisina
et liannut turkkiasi
et maistanut nuoruuden
piikkimehua kuin nuorena
ja siitäkin sait yliannostuksen
karvaan maun
kun olet yliherkkä keikari
 
kun vain tarvitsisi sanoa
minä tahdon,
muttet voi ennen
sisäistä ääntäsi tehdä mitään,
vaistoosi luottaen,
rämmimme sydänmaita
aina uutta löytäen
lopullista syytä jahdaten
olet jo luopunut otteestasi
vaikka ajoittain uneksit
jatkumosta
rakkaudesta johon pystyisit
pienistä liikkeistä
suuressa mittakaavassa