kulotus tuoksuu hyvältä,
olit oikessa taaskin,
keväällä
kun en tiedä taaskaan mistään mitään
kaupan tyttö tervehtii ja hymyilee
vaikkei kukaan pakota
 
elän taas pääni sisällä,
kuten minulla on tapana,
siellä tunnen oloni kauniiksi,
visioni on voimakas,
kunhan todellisuus ei
aina vain tulisi tielle,
löisi maahan ja sanoisi
vitun pelle mene häpeämään syntymääsi muualle,
mieluiten mullan alle,
mieluiten hetimmiten,
mieluiten katoasit 
kuin tuhka tuuleen, kuin et koskaan olisi
uudisraivannut tätä elon pelkoa
kaskennut kosketkin, nuoruuden voimissasi
nyt
aholla joka päivä kuin sunnuntai
niityllä nuori nainen hymyilee
unessa, näkee työkalusi heijastuksen
palavin silmin ja ruumiin
korventuu halu jatkaa
syvemmälle sinuun
loppuun asti
pakahtuakseen
aina uudestaan
eittämättä
yrittäen ymmärtää syvintä sinua
kaunista ja kuolevaa
 
tuntuu hyvältä olla vanhana uuden edessä,
uuden joka olisi pitänyt oppia jo ajat sitte,
kuitenkin ajat sitten oli muuta mielessä,
tuhat ja yksi harharetkeä,
välittämättä välittäjäaineista,
ollen jatkuvassa taistelussa
ollen puolustuskannalla,
kärsien,
madellen
kohti jään läpi näkyvää valoa,
kajoa jostain uskomattomasta onnesta,
kuin että joku ymmärtäisi ja silittäsi päätä
kunnes rauhoitun ja näkisin muutakin kuin
tuskani korpin mustan,
nokassa pala sydänriekaleestani
joka aina niin paljon helpompi sulkea
kuin avata,
syliään maailman
vauvanhuudolle
hymyillä vastatuulelle
 
vappuaatto ja olen suhteellisen auki
räntäsateessa
kevään myllerryksessä
jotakin melankolista,
naamarin alta paljastuu väsymys ja humaanius
silti pakko olla kukkulan kuningas
tai en ole mitään
pakko kantaa,
pakko raataa,
pakko nähdä tuleva
vakavalla kädellä piirretty vapiseva viiva
sopimus olla kaunis,
uskoa siihen ennen kaikkea
pienesssä kädessäsi sisäänrakennettu kyky
tuhota tämän maailman helmet
polkea hautakukat saappasi kannoilla
tappaa kaikki kaunis ja olla yksin montun reunalla,
peilikuva tunnistamaton
vetovoiman voittaesssa matojen karnevaalit,
keltaiset kukat keväimellä
mullan yllä lavealla pallolla tällä
enää eivät huulet pyöristy suudelmaan,
annoithan anteeksi
elämä
jos en paremmasta uskaltanut unelmoida,
kuin matojen juhlista,
ikuisesta kellarin kosteasta pimeydestä,
tietoisuuden sammumisesta
kuin saunalyhdyn;
manan maista
metallilta
maistuvista