juuret kalliolla, yritän opetella
siirtämään kipua
kauemmas, mutta aina se odottaa
korkoineen kuin saapuva laiva
pulleine ruumineen
ruumiineen
 
väärässä taas kuin kauneimmat puut
hyödyttömimmät, jos ei näe
tarkoitustaan, ei pääse pakoon
olemassaoloaan, ketjuna kaulassa
roikkuen, läppänä sydämen
ikiaikainen tyhjyys, ja mielenkiinnon menettäminen
kaikkeen mihin koskee, kuin olisi  lainannut laseja
joilla näkee kaiken turhuuden
paitsi lapsen riemun
 
mitä teen täällä taas, miksi edes yritän
olla jotain mitä en koskaan kai saa kiinni
kuin sattuman kierteen kautta, kuin
korjaten samaa, aina uudestaan
saaden pinnan vereslihalle
itkemään elämää, josta ei tule kuin puolivalmista
korkeintaan 4+, yrittämisestä
 
ja vielä pitäsi jaksaa nauraa
olla kevyt, sudenkorento
täpläperhonen käsissä, hakkaa siipiään kiivaasti
kuin sydän kohouman päällä pakahtuva
jälki jää lihakseen, muisto mielen kuralätäkköön
jota muurataan suoraksi
silitetään kuin rakkainta
usvaisessa aamussa
kaikkivoivaissa häkissä
synnytään tälle tielle
näille väärille raiteille
kivisille kilometreille
itkuisille iäsyyksille
 
anna jo aamu
anna jo yö
anna toivo joka ei lyö lastasi;
tämän maailman
kapinassa kuollut
halunnut elää enemmän
jättänyt jäljen
ollut ihminen kulmikas
laatikkonsa vanki
putkensa nokisen läpi katsoja
rintansa raukka
aivojensa adjutantti
poispäinkatsoja
toivottomuuden ylistäjä
ikuinen pakolainen