kaiva minusta sana 

vuolupuukolla 

varovasti taitavasti
odota hätiköityä vastaustani 

nähden läpi sormien
kuullen ohi petoksen
liekin lailla värisevän totuuden
puhalla se sammuksiin
egoni kahteen osaan leikattu
 
tyhjästä lähdettiin täyttämään
täydestä ei annettu muruakaan,
ei pisaraa janoon kuolevalle
ei taivasta varjopuolella kulkevalle
elettiin kuin loppuisi
jos vähänkin rakastaisi
elämän lainalaisuudet
kyyneleiden kuiva kaivo
tajunnan silmälaput
 
osattiinko olla yksin
katsoa auringon värjäämiä hirsiä
ensilumen peittävää maata
patterikellon sekuntipeliä
sormien näppäryyttä
aivojen omaa elämää
 
kauas muistaa, kauan on
tavoitteiden riisikulhot
täyttyvät tuhkalla
 
on tie
on mies
on tehtävää
on elämää,
elämättä jätettävää