kuinka monta kaunista nousua

kuinka monta loppua,

kaiken mukanaan viemäriin vievää,

edessä

miksen voi vain nauttia

olla kuin lapsena aurinkokylvyssä

olla kuin parhaana hetkenä, auttaen

tarkoittaen hyvää, olla enemmän kuin

minä, täysi vastakohta

raskas kevät tautinen, olen ollut kipeä

katsoin taas synkkään veteen, enkä sieltä

edelleenkään löytänyt kuin luurankoja,

rottia tappelemasta elämästä, jonka joku

päättänyt olevan tärkeintä, elämä ja

sen ihmiset kuppikuntamaiset

kuukausi tuntui vuodelta, pää oli raskas,

painuin pohjaan kuin painava tasapainopilkki,

en suoraan, vaan heilurimaisesti, etsien

joka suunnasta, lohtua, jotain

auringon säkeitä joista näkisin

miksi seikkailen, miksi tunnen vain

syvyyden

sydän haastaa kehon kestävyyden

tekee reikiä aivoihin käyttämättömiin

tehoseikoittaa kaiken, hyvä kun tiedän nimeni

hyvä kun arvaan taas miten toimisin,

tilanteessa tukalassa, tulpaanin varsia

leikaten, aina vain lyhyemmiksi,

aina vain mahdottomimmiksi

pidellä

meillä on sama pää, mustista

mustin, kun näemme vain lopun

ennen alkua, matkaa ihmeellistä

sama pää mustin

näemme historian mikä meidät

ajatuksilla muuttanut, nykyisyyden aika helvetiksi,

ohimeneväksi, mustaksi

sama pää mustin, kun se perkele

elämä pitäisi elää, elää ei ajatella

yhdentekeviä aivoituksia, ikinä ei mihinkään suuntaan vieviä,

valmiita teitä, päällystettyjä

sama pää mustin, ei tämä ole loppu vaan vastakohta,

ehkä tämäkin on vain pelkoa

jonka voi tappaa,

niin ettei se enää hengitä häpeän lävistämää ilmaa

vaan antaa, kevyiden keuhkojen tyhjentyä

sama pää mustin

kaikki on hyvin

täyttä tyhjyyttä

josta voi vain rakentaa

mitä tyhjästä keksiikin.

sama pää, mustin

anna aikaa

ota etäisyyttä

ajatuksesi ei ole totta

sama pää, mustin

joo vain tyhjyys tyhjyydestä

miten sielläkin voi olla niin vaikeaa olla

yksinään pää jäässä, suussa ei sanan sanaa

kaunista

kaikki defenssit päällä, kaikki triggerit laukeaa

olet siinä kosmisessa kuplassa vailla mitään

halua elää

elämä etenee, etkä tiedä mistään mitään

tuttu tunne historian hämärästä

ajalta josta on jo ikuisuus

ikuisuus sitten polvillaan

ikuisuus jonne jäin hetkeksi pyörimään

hädissäni vailla pelastusrengasta

ikuisuus

mitä sulle kuuluu

oletko vain olemassa, jotta olisi toivoa

sitä tarvitseville, päille silittämättömille,

mielille loopissa oleville,

vaikka mikään

ei ole muuttunut ja silti tuntuu kuin kaikki

olisi taas aikojen alussa,

ilman tietoa tai ajatusta

kuka olen ja mitä haluan

yöltä

aamulta

Tähdet ei näy, pelkkää perunaa jos sitäkään

näin kuuraisella väylällä läpi

violetin laguunin

Toksinen maskuliinisuus tappaa sisältä

eikä elämässä ole muuta tarkoitusta kuin

olla kukkulan kuningas

Pää jäässä vaikea olla tuulessa jäisessä

kerällä kerätä luista lämpö lihakseen

saunan lämpimään

Herään sohvan valtakunnasta puolivieraasta

mietin hetken kuolemaa joka ilta,

pesen hampaani ja menen nukkumaan

kirves jo kädessä

sormenpäissä enää,

kohta kaivossa, mutta sitten

maailma huutaa

odota

pysähdy

löydä herkkyys

kaikki ympärilläsi huutaa

älä päästä liekkiä sammumaan

tärisevin jaloin kerrot kuulumisesi

onko mikään muuttunut?

vielä painopeiton alla piilossa

yhteenkuuluvuudelta

vielä ilman siltaa ihmisiin

yksin vastaan maailma

ja maailma johtaa ylivoimaisesti

maailma painaa minut niin pieneksi

ettei ääneni kuulu

en näy vaikka olenkin olemassa

olematta olemassa

piipitän hiiren tavoin

ja syön pientä kovettunutta juustoa

lauenneesta hiirenloukusta

silti ääni joka kuuluu juuri, on minun

silti keho joka toimii, on minun

silti aivoni spastiset, ovat minun

silti tahtoni, on minun

joka jo

hukkumaisillaan on, valintojen ääreen

ja usein jättää valitsematta ja odottaa:

maailma valitse puolestani,

elä elämäni puolestani

kiittää pitäisi, riittää liikaakin kai

mutta mikä se lapsi ja aikuinen joka on

kadonnut, tai ei koskaan löytänyt itseään

miljoonista persoonista, identiteeteistä,

kuka olen, muutakin kuin mies vailla

ääriviivoja

päivä kuluu loppuun

yön kelmu pitää minut kuumana

odotan kai seuraavaa kymmentä vuotta,

ja niitä perässä mahdollisesti seuraavia kehiä,

ja toivon rohkeutta ja kiinnostusta

muuhunkin kuin mieleni kevätmaahan liejuiseen,

upottavaan, siihen joka minut aina pysäyttää,

kun aion olla jotain, muutakin kuin

mies vailla tahtoa