Höyhen

Lennät matalalla näinä kesäpäivinä

tulet mieleeni kuin mahdottomuus

ajattelen ruumistasi jota ei enää ole

ajattelen miten joskus nauroit

eikä mikään painanut mistään                            oli hyvä olla.

Kaipaan sinua enemmän kuin mitään

mikään ei ole tuntunut yhtä pahalta kuin sinun                         aikainen lähtösi

yksi on joukosta poissa, toveri ja veli

heikko luolaan pakoon mennyt ihminen jonka silmistä näki miten lavea

polku oli valittu, näköalattomuus joka vei elämän loppuun, kuin eläimen.

Haluaisin itkeä niin kauan että sinä tulisit takaisin

itkeä että kuulisit huutoni kuuroille korville

kuolleille korville

poltetuille korville

että sinä ymmärtäisit kun ei muut tajua melankoliaani

kaipausta ylle kaareutuvan taivaan

en unohda sinua koskaan höyheneni.