lipsumista linnunradalla
olematta olevaa,
tietä ja sen
vääristyneitä viittoja,
tiukassa kuin pihkainen suudelma
rohkea,
pelkää aina eniten
valon alkua loputonta,
minne sitä
piiloutuisi,
alkaisi taas elää
jotenkuten nauttien salaa,
juomattomasta vedestä, männyistä
kevät auringossa pakahtuneista
 
olin taas väärässä,
kuin aina ennenkin
en tuntenutkaan mitään,
tai pahaa oloa ehkä kuitenkin,
en osannut lentää, en värittää taivaan kantta,
niin harmaata, ikiraskasta todellisuutta,
jolla on suomuiset kasvot
limaiset,
vääristyneet,
osansa jo maailmalle menettäneet
 
kuihduin ja kasvoin viltissä
mielen anoreksian,
vapautta oli jossain lukkojen takana
olla olemassa,
ilman arkipäivän nippusiteitä
aivoissa ja ranteissa,
niin kireällä ettei veri kiertänyt
aivosolut kuolivat,
samaan ikiaikaiseen taisteluunsa,
miksi ne vielä yrittävät,
raukat vanhat parrat,
pienet puhumattomat lapset
jotka eivät koskaan kasvaneet täyteen mittaansa
 
hukassa mutta elossa
väsyneenä mutta vielä järjissään
toivonsa menettäneenä mutta armossa
alussa mutta lopussa
viimeisessä kohtauksessa
levitän käteni kalliolla
aurinko antaa viimeisen voitelunsa
meri alhaalla liian kaukana
taivas liian matalalla
lennän pois
liukenen

tekisi mieli,
sen näkee mun silmistä
hymykuopista,
pienestä eleestä
kun vannon
rakkauden olevan pyhää
 
haluaisin taas
astua paratiisiin
ilman pokea
ilman moraalinvartijaa
työntää pääni syvälle viidakkoon
olla ilman happea,
välikuolla vuolaaseen virtaan
nauttia nauttimisesta
maistaa elämä
karvas ja kaikkivoipa
sisäänpääsy ja ulostulo
 
sen haluaisin tehdä
painavalla etuotsalohkolla
kappailella olevalla rinnalla
sormilla soinnukkailla
sielulla jalustaltaan irroneella
että näkisit häpeäni, sen tahran
jota ei voi pestä millään ohjelmalla pois
 
söpö hymysi
pimeässä heijastava
aarniometsässäkin
tähtenä taivaalla
maan alla ja yllä,
aina mielessä

 

sanoinko mitään,
kun olit kuilun reunalla
yhdellä kädellä roikuit
mitä yritän/yrität esittää
kuolevaa/kuolematonta
silmissäsi näen veren
maassa näen veren
olet kuollut,
kuin tahtoisinkin olla
kanssasi ilman pulssia
 
ilman tätä yrittämistä,
ilman silmiin katsomista
ja vaihtoehtoja oli, loputtomasti
silti aina samaa harmaata kuollutta
väkisin väännettyä
olitko yksin/olenko yksin
aivot sumussa syvässä masennuksen
turpeisessa kourassa
yhteys katosi ikuisiksi ajoiksi
hyvää matkaa velikulta
 
huomista pelättävää ei enää ole
kaikki on kuollut, alkanut elää

sain tietoisuuden
saarekkeen
jolla
kasvaa
alaspäin
kumiankan kanssa
kylvyssä
 
painuvat ihopoimut
kertovat kuorman
raskaudesta
toteavat talven
tulleen tuulitunneliin
 
silmät kiertoilmauunissa
kuivaneet
kuivat rusinat,
lilluvat mielen boolimaljassa
 
ajat sitten, ajoin viimeksi
keräsin rohkeuteni ja vaivuin
sinuun turvaan,
pakenin syliisi silkkipaperiseen
pakokauhun valtameren sylissä
halusin muuttaa itseni
tai maailman kauniiksi

kovaa hommaa
olla tosissaan
rentona, luovana
ottaen ja antaen
saaden ja jakaen
 
rajua työtä, katsoa valmista taivasta
keskeneräistä maata
lautakasaa
ihmisrauniota
rakentaa perustuksia
kerrankin kestäviksi
ei kujeileviksi murusiksi
 
raakaa aikaa, kun onnellisuus
lähteekin itsestä, omassa
psykoosissa hyvä olla
hyvä käydä muidenkin autismissa
poikkeamassa, sanomassa hei
kysymässä miten tuon teit
 
hämmentävä elämä,hyvän kierre on
yhtä totta kuin pahankin
kun vain näet tärkeän
mikään mitä rahalla saa, ei sitä ole
parasta ennen onkin nyt
 
näännyttävä tie, ei välttämättä
eittämättä polku, käyttämättä
valtateitä, valoa rungoissa kelojen
vapautta elämässä muurahaisen

aurinko paistaa
läpi huurteisen mielen
onko viel' toivoa,
olla hengissä kuin käki
oll' laulujen aihe, olla voitolla
viikon puolivälissä
syntyä uudestaan
kivun naulojen kautta
läpi aivojen, ohi aikojen kypsien marjojen
 
sanoitteko mitään,
yön palavassa tunikassa
hulluuden maastojuoksussa,
kaukana kaikesta
sisällä suojassa,
suolassa marmoituneena hylkiönä
luovuttaneiden taivaassa, tien päässä
 
sarastus saapuu silti,
kajastus vie mielesi
lapsuuden laatikoihin
antaa aina armonsa
rukouksen paremmasta
tiestä toivontäyteistä
ajasta ilman aikaa