äiti ikkunassa, isä ei ollutkaan jeesus
helmivaloa, puikkojäätä
täysiä telineitä, puhdasta vasta
kuollessaan kädet ristissä
puupalttoossa
 
oja kuiva lietteestä, et voi kastaa
häpyluuta tuntemaan lämmintä
ureaa ja vapautta
lapsuutta ja tuotantoeläimien
ahnasta huutoa
elinkamppailua pienissä yksiöissään
kuin isoaivoihmiset omissaan
 
pienestä ponnistus
minne asti kiitää hän
kun pesee
uskon
toivon
ja r-sanan pois
kaiken tärkeän muistaa
oman kivun kuplan
kunhan jo voisi oikaista
väpättävän ruotonsa
sanoa tämä tie
on kävelty
päästä päähän

haistatin vitut todellisuudelle,
sanoin goodbye
en enää välittänyt
vittujakaan
                          kipu oli liian kova kova
tai itsensä toisto
 
itselle häviö
 
olematta koskaan kykenevä
nousemaan minne mieli kuuluisi
kaappaamaan ja saamaan huomiota
tytöiltä,
aina panssarilasin takana
poika, vesihöyry varjoissa
idiotti ihmemaassa
 
en luovuttanut, haistatin vitut vain
olen täällä vieläkin, jaloillani väsymyksestä vapisevilla,
käsilläni kosketuksen unohtaneilla
olen vieläkin tiellä
oikean elämän
kerran alkaneen
eletyn, hukatun, piilotetun
 
sanoivatko silmäsi: minäkin olen epätoivoinen
tyhjän keskelle pääsin unohtamaan
 
sanoivatko silmäsi: kuka olet
lintu vieraan maan, siipiesi havinasta
näen unta kellarissa, jossa vesi valuu
lasivillaa pitkin syvälle kallioon
hyväillen sen uurteisia poskipäitä
 
miksi halusit rauhan
miksi sait sodan
itsekö nousit kivirappuset
itsekö laskit alumiinimäen
onko nälkäsi huumaava vieläkin
onko janosi muutakin kuin pakoa mielen ansalangoista
 
tiedän yhä mitä haluan;
pisaran aamukastetta
valon ja varjon loimut
tanssiaisten kuningattaren
yön jota ei voi unohtaa
aamun joka silittää sydäntä
kielen jonka unohdin
kauneuden jonka kadotin
 
                          sotiin tarpeettomiin
                          uhoon yhä suurempaan,
                          kaipaukseen onnellisuudesta
                          sen katkotuista raajoista
                          luotuun kuvitelmaan