ensimmäinen hyökyaalto
ensimmäinen kerta kun suljet silmäsi pelosta
ensimmäinen eksistentiaalisen kriisin pisara
umamimainen joka maistuu taakse syntymän
 
tässä olemme, olen tässä samassa kanootissa
samalla salmella,
oikomassa onkia
kauhomassa kiharoita,
syyttämässä syntymää
"oi miksi, oi miksei?
minäkö, juuri sinä"
kuitenkin kaikki ja ei mitään sittenkään
mielikuvitusta, ja todellisuuden terästä
tähtipölyä tyttöjen luomista tippunutta
kaunista ja kertaluontoista
viinalla ja ilmalla
hymylläsi punaisilla pakkasposkillasi
kun ne ovat täynnä viinaa
ja mieli aava kuin talvimyrsky teräsjään päällä
 
jäit rannalle, käärityneenä ihoosi,
polvet yhdessä
kädet yhdessä alla viiden millin kalloluun
ja tuli tuuli
ja tuli sade
ja tuli yön sotketun lakritsijäätelön värinen vaippa
kuun tanssi kuolemanvakaville ja väsyneille aivoillesi
sätkiville kuin särkilahnan takavoltti verkosta vapauduttuaan
jään ja lumen pintaan kovaan ja pehmeään
 
saitko vedettyä henkeä viimeinkin,
vai hyperventiloitko vieläkin uudestaan ja uudestaan
elämäsi ja odotustesi välillä, kuin sukeltava kuikka?