en muista rakkautta pudottuani
pesästäsi pois
pyörien pölyisille hiekkateille
en muista kuin auringon kehrän
kypsän viljapellon,
kaivon jonne uhkasit leikilläsi
tiputtautua
en muista onnea niissä aamuissa kun oli krapula,
tyhjän tuulen joka vei taas
yhteyteen minuuteiksi,
jatkumoon yksin olemisen
en muista onnea niissä traumoissa
jonne varta vasten halusin tulla
lyödyksi ja syödyksi ja paeta vuoren
uumeniin
en muista onnea sinun kasvoillasi
joka vapautit itsesi ihmisenä olemisesta
muistan surusi, kätesi poskellasi
silmäsi tyhjyys
tumma kuin viimeinen määränpääsi,
synkän veden limainen pohja
muistan vihan kaikkea elollista kohtaan,
kyvyttömyyden nauraa muiden kanssa
muistan ainaisen nöyrtymisen, polvillaan olon
mustan edessä
muistan mitä enemmän näytin tunteita
sitä
syvemmällä räpiköin kuolemassa
muistan miksi lopetin
muistan miksi aloitin
en muista kuuluneeni tänne koskaan
