SÄHKÖIS TÄÄ PÄÄ
yksin kotona kuin miltei
hän on siellä myös
jäävuorta kipuamassa
kurkottaen äänettömyydestä
jossa näkee tiensä pään
ärisevän ja sähköiskumaisen
sisäisen palon yhtyä
maailman kuuman sydämen kanssa,
muuttuen auringon sormenpäiksi
pysty tai vaaka se on se ja sama,
tärkeintä onkin
millä väreillä maalaat kaiken
se on vaeltajan valittavana
ajasta ikuisuuteen, nielusta nieluun
sävyt maanläheiset tai mitä vain uskaltaa
ottaessaan siveltimen käteensä,
maalatessaan maailmoja,
kulkiessaan tomussa,
verivanana hilpeänä
näyttäisit sen kaiken
kaiken hukatun ja hukkuneen idealismin
joka kuoli jo kun puhaltaessa ääni muodostui
halun jota on hankala sorruttaa muiden elämiin,
jää vaipan alle sielun todellinen tila,
kaipaus palaa ja tulla eläväksi
saada etappi, etapilta näkyjä
karvasta sileyttä
ylenpalttisesti
haistan sen, maistan sen, kuulen ja tunnen
minkä kysytään, sen mitä ette näe
en näe minäkään, mutta aavistan
jonkin hyväntahtoisen johdatuksen
tien aurinkoisen, jonka kadotin
aikaan, ruumiiseeni, mieleeni
näin on hyvä, autuaan makeuden
nostin sorkkani ja tulin kuulluksi
halusin karvojen nousevan pystyyn,
ajatus katkesi kun naurettavuus;
saapui huokutuksineen itsesääli
ynnä muut mataluudet,
kun sain taas kerran
saavutettua korkeamman ymmärryksen
luotaimen lailla navigoin mieltäni
ja yllätyin usein sen halusta kaivatua
syvemmälle kohti pohjan rakenteita
pohjasta nousee kuplia, minua pelottaa
onko siellä tulivuoria tai muuta maata järisyttävää,
sellaista mitä ihailee ja kammoksuu
tahrattua elämää,
jonka kaikki ymmärtävät kaikilla mantereilla,
nokista, hiiltynyttä ja rapeaa
ymmärrystä mikä on ihminen;
toivomuskaivo
lopetan ennen kuin aloitin suurta,
suuni vaikeni kirkkauden edessä,
pieniä planeettoja planeetta täynnä,
suljettu ympäristö kaikenkattava,
ylleni tuokaa
sohjosta tehty kylpytakki
menen uimaan
lämpötilan laskiessa alle
käyttämättömän soreuden
