TALVIUNI
 
kriisin aikana
olen monelle
ihmiselle yksilö,
ei kukaan
tule pyytämään kättäni,
voita aamuyö,
et näe enää
unta formuloista ja
Mika Häkkisestä,
ajamassa tai
tirkistelemässä
varikon siimeksestä
 
lue dominanssista
ja oivalla,
symbioottinen dominanssi,
tammikuun
toiseksi viimeinen,
naiset uhkaavat hiihtää
30 kilometriä robottityylillä,
tyydyn vakiooni
 
palkallinen loma,
palkaton karenssi,
helmikuuhun pitkiä päiviä
hautatervassa tuoksuttelemassa,
tammikuun viimeisessä
tihkusateessa
 
mustikoita
ja mustaherukoita pakkasessa,
raudustuoksupussit ehtyivät,
menee muutamia päiviä,
kunnes löydän taas itseni
nauttimassa fantasian karvakielen
hyväilystä kaulallani,
epätodellisuus kutsuu
lastaan riippumaan mattoonsa
 
pakko se on kääntää,
sehän on väärinpäin,
salomaat ja aitat,
puuladotkin,
induktiolieden tyhjä pinta,
peilinä kuin
tervalammikko kapteenin hatussa,
aivan kuin voisi itse päättää
mitä tuntee vakuumissa
 
iridium side silmillä,
en voi nähdä mitään,
voin vain tuntea ja kuulla,
maistaa ja haistaa,
niissäkin liikaa
terrorin mahdollisuuksia,
sopisin sokeaksi sämpyläksi
suuhusi soivaan,
jonka nielaisisit
hörpyllä vihreää teetä
 
itsesi lihoiksi,
sanasi sattuvat,
myöhään tajuat
ehdottomuutesi,
mutta sama laki sisäänpäinkin,
kuin yrittäisi hakea
kontrollista turvaa,
kun on hylännyt itsensä,
mennyt piiloon muovisorsia,
odottamaan
valaistumista vuorelleen,
miten typerää sekin,
osata olla nauttimatta
ainokaisestaan
 
kärsitty mutta
onko nähty vaivaa tarpeeksi,
oltu kipeitä mutta
onko osattu pyytää apua,
egoismi aina edellä altruismia,
siinä on tasapainoero,
kun pitäisi
näin vanhana jo oivaltaa,
antaessaan saa jne.
 
kaikki on hyvin
taas hetken,
eikä mitään muuta
voi koskaan
vaatiakaan,
suolasydämeltä;
elämältä