ihminen sairastuu, kipu on liikaa

sanat mahdottomia sanoa

liian painavia, kukaan ei ymmärtäisi

ihminen sairastuu ja kiertää kehäänsä

niinkauan kun kivulla on jotakin annettavaa

jotakin millä pääsisi syvemmällä

mustimpaan maailmaan

ihminen sairastuu ja rakastuu sairauteensa

olen uniikki potilas antakaa minulle

ainutkertaista hoitoa

ihminen sairastuu, peilit peileinä ei ihmisinä

hirveä kiire maaliviivalle, vaikka koko matkasta

ei muistaisi mitään

ihminen sairastuu

kun maailma ei ole mitä vain

vaikka maailma juuri on

sunnuntai ei juhlia

pitkään aikaan

lähden hiihtämään

lumi sataa laiskasti ja harvaan

sunnuntai tasaista ei mäkiä

aurinko näyttää hymynsä

ja kutsuu leikkiinsä

ei erakoitumaan

ei reunalle katsomaan ja miettimään

ei makaamaan ja pelkäämään huomista

sunnuntai kaipaat avaruudellista tyhjyyttä

pelon voittamista vaikkakin nauttimalla

raketinpolttoainetta jota ei tomumajasi kestä

ei juhlia

ei juhlanjälkeistä moraalin jämää

ei rappiota,

vaan tyhjä voittokulku

se oli lähellä, antautua väärälle maailmalle

pieni tunne jonka saisi helposti kasvamaan

dynastiaksi

lopulliseksi

se oli jo savuisessa ilmassa, tuttu tunne

kun haluat pakoon minuuttasi

joka sinua jo yli kolmekymmentä vuotta

pitänyt hengissä, käpertyneenä luurankoosi

melkein annoin periksi, kuin tuhat kertaa

aiemmin, kun en enää jaksanut odottaa

lietteen väistyvän, kukan elävän vedellä ja valolla

olisin voinut tehdä kaiken kuten ennenkin

olisin voinut olla se joka luulin olevani,

mutta olin väärässä

vuosia pölyisen silkkiliinan alla

katsoin muiden tanssia elämänmyönteistä

piilotettua palavaa päätä

tänään sitä hyvää samaa

aitoa itseäsi

kadonnutta kipua, joka aina kuitenkin odottaa tilaisuutta

varastaa sinun maailmasi, ja polttaa kaikki joka

arkena sielusi täyttää

pako on ohi

nyt olet paljaana

missä pihjalat kukkii

missä levä on maagisen vihreää

missä vapaus on

maaliskuussa kuolema odottaa minua

                          kaivossa,

huutaen nimeäni,

sanoen on sinun aikasi

                          loistaa

maaliskuussa valo täyttää

luonnon jokaisen reiän,

eikä pakoon pääse,

mullan altakin kajastaa

maaliskuussa toivot tiesi jo päätttyvän näille

keväisille hangille

alle kuusen

suojaan silmujen

maaliskuussa en erota oikeaa väärästä

lasi tyhjä tyhjyydestä

en kuollutkaan

kuolemasta

lapsi minussa häpeässä kasvanut

puissa ei lehtiä, ei ihon peittoa

suojana sateilta

lapsi minussa turvaton ja peloissaan

en minä osaa, ei kukaan huomio minua

minun tarpeitani

lapsi minussa kulkee samaa polkua

samoja ristiriitoja, pahuus ulkopuolella

ei minussa

lapsi minussa halusi olla hyvä

täydellinen, ei kestänyt vaatimuksia

olla poika

lapsi minussa kiltti ja hiljainen

opetteli olemaan paha ilman omatuntoa

lapsi minussa vieläkin rannalla kun vene

on jo lähtenyt, odottaen sen saapumista turhaan

lapsi minussa ei ymmärrä

väkivaltaa, verta, valtataistelua

katsoo vain ulapalle ja odottaa

lapsi minussa rikki

verhottu hyväksymättömyyden haarniskaan

rikki, yksin, peloissaan

lapsi minussa  

piilottaa grazy minä

esittää että joku arki kiinnostaa

paskan vertaa

olla ystävällinen ja kinnostunut

kun kanssaihminen selittää

silmät palaen jotain maallista paskaa

avaruuden akselilla lentäessä

ei jaksa välittää muurahaisista

ahdistaa ajatella olla yhtä taantunut

vieläkö vaikutun muustakin kuin runoudesta

kuninkaasta raajarikosta

tappavan tavallista nuorena jo

vanhan miehen elämää väritöntä

kaikki energia puristettu pois tiskirätistä haisevasta

varoituslaukaus päähän

älä nyt helvetissä ole oma itsesi, koska se on liikaa

sinulle ja muille elollisille

ei hailakan punaisille verhoille ilta-auringossa

ei hiirikädellesi

ei selkäsi asennolle kun sanot nähneesi

palavan lapsen

onko tämä minun vai keksinkö kaikin voiman

valheen joka kantaa huomiseen hengissä

kantaa pois paareilla taisteluista

kantaa pois omalle asuttamattomalle planeetalle

missä sinä luulet olevasi sinä

vaikeaa kestää luultu totuus

häpeä jolla sinut muurattu

sielusi itku kaikkivoipaisuuden edessä

takaisin lähtöruutuun

vain hetken murron päässä

rappio josta ei koskaan seurannut kuin

katkenneita lankoja

todellisuus häviää, psykoosi kolkuttaa ovella

vainoharhojen lainat tulevat maksuun

ja kysyt tuhannennen kerran, miksi

haluat aina heikoille jäille?

ei kylmyyttä vastaan voi taistella

mielikuvalla onnesta juotavasta

poltettavasta pyöreästä lääkeannoksesta

jota ihminen rakastaa

rakastaa omaa riippuvuuttaan

omaa erityisasemaa olla erilainen

omaa huumettaan

takaisin lähtöruutuun

opettelemaan miten tytöille puhutaan

miten ihminen kohdataan kesäyössä

hyttyssavujen keskellä sylissä

sekaisin onnesta tai mistä vain

sylissä eikä muualla aina

takaisin lähtöruutuun tielle

jota elämäksi kutsutaan

tuuliseen ja kylmään taloon

yrittämisen välttämättömyyteen

taikaan ilman ikää

värisevään lupaan koskettaa