SATULAUKKA
 
meitä on monta, johon kukaan ei tartu
kameleontin kieleltä, sen tahmealta imukupilta
piilossa lajitovereilta; kanssajulmureilta
häntä kippurassa,
goisaten eri kaikkeudessa,
vaihtaen väriä tunnetilan mukaan
syöden jokaisen olettamuksen,
ennustaen pilaantumisen
sidottuna rajoitteisiin;
tietoisuuden lihallisuuteen
 
tahdon taipumuksia, matkasellissä sulattelua
katson tietoisesti pakotettuna, päättäväisenä 

silmiin ja niiden lävitse
näetkö saman kauhun kuin minä?
 
jäljittelevän kilpailun,
josta sikiää kelpo ihminen
 
pelko olla yksin, ilman ymmärtäjää
sanojen takana jokin
ei tahtonut tarpeeksi,
eikä saanut kidutettua,
päättämään itse vaikutelmistaan,
vaan antoi ohjat
sille miten pelkurit kirjoittavat ja puhuvat
 
tämän hetken osittaisen näkemisen
ylä- ja alapuolla tienpientareet,
pienet kaistaleet säkenöivää ultramustaa,
varattu sattumalle,
hoviväelle ja keppikerjäläisille
linnanneito kaltevan tornin holvikaari ikkunassa,
huiskuttamassa veristä nenäliinaansa
 
kierrekivirappusilla kohoamme hierarkiassa,
linnantornia kohti, sitä jotakin joka kenekin
saa kivuistaan huolimatta
loppuun asti muuttamaan muotoaan,
pedosta uhriksi silmänräpäyksessä
 
katsojamme alhaalla,
ei silmiä, suuta, ääriviivoja;
pilviharsoa entisestä luulosta,
pettymyksen päälle kasvanutta
untuvaista sammalta
 
olla kuin tapana on,
elää kerällä hamstraten lippaaseen
omaisuutta, kokemuksia miltä mikin tuntuu,
mikä on minun, mikä meidän
mikä on yksilö, mitä kaikki muu aine
kosketan silmilläni ventovierasta hymyä
enkä tiedä mitä tuntea,
suurissa pyrkimysten naamiaissa;
verhottu sisältä ja ulkoa
kivuilla, nautinnoilla, välitiloilla
 
liittää kädet kuin nostaisi purjeet,
vavisten liidämme halki ajan ja paikan
pelon puhkipelättyjen onttojen hampaiden
kaulassa ei enää valon painoa,
hyväilevät sormenpäät
luulevat tuntevansa
luonnon suomut
 
pumpulipedissä paljon haparointia,
mennyttä ja tulevaa talvea,
nouse jaloillesi karhuseni,
leiki hetki kuin olisit eläin
saalistaja tai saalistettava,
kuola kidasta valuen, karju tunteistasi
anna minulle hedelmäsi
haavoittuneet ja mädät
anna seurustella
suuremmasta ymmärryksestä;
olemassa oleviin kuulumisesta
 
paljon muutut päivässä muukalainen,
musta alla silmien karamellisoituu,
olet latvassa ikkunassa, heijastuksessa
kahinassa kaatumassa, syliin itse hakattuun
 
monessa eri kulmassa
katsomme turmeltunutta,
joka kaunistuu kurkottaessaan hyveeseen,
on kuin olisi sadussa jossa ei ole pahantahtoisuutta