AALLONMURTAJA
 
vapaus on jättänyt,
kiveksi aikuinen,
kosteahiekka ja aurinkolaine,
polkemaan uraansa,
uutta näppyä takaraivoon,
tahroja sopukoihin,
en yletä kokonaisuuksiin, mittasuhteisiin
briljeeraan jollain, jonka jo huomenna unohdan
sydämeni ja mieleni taajuus, kasvojen liikennemerkeistä
poispäinkatsova
alati valuvat loiset
kaksi kameraa,
jotka epäilevät iäti
 
suru on paljon kodikkaampaa,
sanoo jalo marttyyrin ääni sisälläni
galvanoitu ankkuri röpelöinen,
miellyttävä nelitaitos, puhutteleva
ja kerran oranssi köysi,
levästä vihreänlimainen,
lähes katkennut vesirajastaan
 
kesätuuli kulkee putkistoissa,
läpi paljauden, avaruuden, rutinan
juokse nyt vain,
odota mäen alla kuin muutkin,
valkoinen mahla valuu tuomitusta kaktuksesta,
hänen nahkamaisessa pinnassa kierteisessä
 
jos kosketat olet pulassa,
jos et kokeile rohkeasti
olet kauempana tuntematonta,
piikit pistävät tai eivät läpäise nukkaasi
piristävät tai eivät tunnu,
oikealta sahalaidalta
 
kauhu suutelee magneetin lailla,
draaman sykkivää kaulavaltimoa
opin olemaan muualla livenä,
olemaan liian vähän hän joka uskoo,
että tämä on hyvää elämää, täydellistä
oja kutsuu lastaan, rypemään loassa
päädyn olemaan eri mieltä tai hiljaa
kädestä, onttoudesta, värinästä
 
en uskalla olla tavallinen
joka syö ja juo mitä haluaa
tuntee ja tanssii miten haluaa
 
tarraudun irrelevantteihin nypläyksiin
olen olemassa vain kun annan kaikkeni
hahmoni mitä vain tietämättömyydessään