OLISI HYVÄ
 
herään kolmelta
aina samaan yöhön,
pumppaamaan
läpinäkyvää
silikonia
muotoonvalettujen
korvatulppien reikiin,
täyttääkseni ontelot,
katkaistakseni
valon virran
hymyileviin
aivoihini
 
hupsuttelin
itselleni taas kiireen,
juon aamukahvini
kuumana tai haaleana
pukiessa sopivan
likaiset
työvaatteeni
sopivahkot
 
lähden tähtitarhastani
kattovaloissa loistavaan,
entisaikojen ryysyiseen
tuotantolaitokseen
 
mustalla orillani,
uskollisella nivelrikollani
 
maailman
kuumaan tai haaleaan
sykkeeseen
kuuntelemaan huminaa
teräspuiden
ja puuihmisten
 
puhun kuin ruuneperi
ja maailma vastaa kaikuuni,
se sanoo:
 
kuuntele
ja kuulostele kuin,
salakuuntelen niitä joita
arvostan ja palvon,
tulesta  nousseita kuvia
hahmoja udun verijärjäämiä,
mennyttä klassista kauneutta,
unohdettua runoutta,
niitä joiden huumori
viiltää lailla partaveitsen,
ollen mustaa
ja sarkastista
tai vain
rakkaudentäyttämää
realismia,
kokemusperäistä maailmankuvaa,
latteahkoa statistiikkaa sattumatonta
vimmatonta, kiihkotonta, vajoavaa
tai ehkäpä
humanismia,
ilman rajapyykkejä tai valtakuntia,
kaikki rakkaus yhtä
kaikki kärsimyskin
samaa energiaa
poukkoilevaa,
uumenta
kotiloa
kotia
                             iäti ajassa hapuilevaa
 
niitä joiden aivot massana
pöydällä veriuraisella,
mieli avoinna autiutta
sydän täynnä
arpikudosta
oikeudenmukaisuutta,
ritarillisuutta,
taistelua
pienten puolesta
 
neitojen kauneutta
jotka ovat
löytäneet yhteyden
sisäiseen prinsessaansa
 
kaikkea
mitä vain
teatterin
taiteellinen johtaja
kulloinkin janoaa
näyttelijöiltään
tunnetta ja ydintä
tunnetta ja ylintä
tunnetta ja alinta
 
yksinäistä laumassa
jaan tämän yksinkertaisuudenkin
kaikkien kanssa ja silti
olen eri mieltä,
pelkkä houkan onni
on halvalla rakennettua
kasvun loppumista,
typistymistä,
hiipumista,
aina kun saatu ensimmäinen
kuva kuvitelluksi vierelle
lopetettu etsintä
oltu vain:
tämäkin on minulle jo,
liikaa annettu suuresta,
toivon lähteestä,
leppymättömästä
kiukaasta