verta ja kipua loputtomiin
pitäis olla hauskaa mutta ei ole
kuin hipaus tai hyppysellinen
liikaa tai liian vähän saatuja oppeja
onnettomia iltoja kun en jaksa aina käpertyä itseeni
nauliintua silmilläni jonninjoutavaaan,
rauhoittua nahkaparatiisiin
 
tässäkö tää oli, kun en voi enää tehdä niin
koska se tie on nähty, silti olen huono ja arvoton
vaikka kuinka muuta yritän itselleni väittää, olla ja olenkin
enemmän mihin limbossa oleva mieleni uskoo,
jos teenkin tänään näin
silti huominen saapuu tyhjällä tavarajunalla
hakemaan minut kuoleman kentille
katsomaan ikuista tyhjyyttä silmiin
 

talven vaippa peitti mustan maan
nähdään taas keväällä, ollaan ilon kukkuralla
haukotaan ahneesti happea, ja tehdään kaikki mahdollinen
jotta oltaisiin jotenkin parempia, 
ainutlaatusia hippusia kultaa,
valonsäteitä kaivattuja
ja silti onnellisimmillaan tehdessä jotain, flowssa
ollessa osa jotain
antaessaan itsestä muutakin kuin onton kuoren
rakastaessaan jäistä maata
pimeyttä ja uskon menetystä
 
ilta saapuukin ja kaikki annetaan anteeksi
anteeksi se että satutaan tämmösiä olemaan
ja liian väsyneitä muuttumaan, 
mihin kanssaihmiset haluaisivat, 
sama kulmikas minä
löytyy viimeistään lapion avulla,
siellä se on aina väsymässä tähän samaan karvaaseen
kadonneseen aikaan jolloin ei vielä puhuttu,
mutta ymmärrettiin kaikki tarvittava
sinä olet minun vereni ja tervetullut
tähän maailmaan poikani
kukka joka kuolee
kosketuksesta
 
tämä aika ei saa suurmiehiä
nousemaan haudoistaan
jäämme lepäämään pienet ja suuret
taidolliset ja taidottomat
kunnianhimoiset ja himottomat
luovuttaneet ja luovuttamattomat
kaikki hukutaan
merkityksettömyyden mereen
emmekä halua pelastusta
vain tarkoituksen
tälle olemassaolon
kidutukselle
nipistyksen jotta voisi jo herätä
 

painajaisesta painajaiseen