TIEDÄN JA UNOHDAN
 
kaikki
syödään
tai juodaan
joka kostea hiukkanen
tunnen särkyväni laista
olen pingotettua vettä
huomaan kuplien seassa
täyttymyksen kaiut universumissa,
lapan ja saan olla hetken
lapsi silmissäni tottumaton
kohtuuden
                          keskitien
                                                    raskauteen
 
lähden samoamaan kiehtovaa aamua
                                vesirajassa jäälauttoja
aaltojen armopaloja
                   lohjenneita hampaita            
kylkireikäisiä lasimaisia
                         routaisessa hiekassa              
lainekumpuja ikuisia
 
asettunut suuri vihertävä puhutteli
tuli kaukaa katsomaaan selälle
oli tuttavallinen hätäiselle
sanoi; kosketa minua
kuolevainen
 
tartun ulkopuolta
riisutulla kädellä
se rosoinen tekstuuri
alkaa sulaa ja sulattaa
ääriviivamme kumarat
                         
silmänräpäyksessä olen
muumilaakson rannalla
surusta ilakoimassa
 
lumoudun kaiken peittävästä valosta
mietin miten paljon samassa
eroa päivissä voi olla,
maan tomussa kaikki tunteet
ihmisen käsissä ainainen vaihtoehto
 
opitko kestämään harmonian,
jokapäiväisen täydellisyyden