polymeeri peitää alaselän
käsi häntäluulla, mukava taiteilla
todellisuutta silloin kun se taipuu
kuin kuu taivaan tummalla näyttämöllä
kadoten ja ilmestyen
vieden ja tuoden
valon ja varjon
äänen yössä
hymyn
jonka voi tuntea
 
tyhjiin imetty sieni kostuu taas
puristuksessa ystävyyden,
lämmössä ja paahteessa
unohtuu jokapäiväinen leipätyö
mielen raja-aidat miehitetyt
paalinarulla niputetut aivosolut
poimujen ympäri
kuin sidottu paisti
pullea ja saumoistaan repeytyvä
 
päivänselvässä todellisuudessa
tahtoo elää ollen olemassa
jättäen matkalaukut aina valmiiksi
viileäksi, että on nopeampi lähteä
nauttimaan tiestä vaarojen
uskalluksesta olla ihminen
maistaen kuonan läpi unohtumattoman
happaman suudelman eilisen luurangolta
maatuneelta muistolta
kesäyön pakahduttavuudessa
 
aika antaa anteeksi, ei välitä
kuin välittömän
sulkee kaiken muun ikisyliinsä
katkeamattomaan
tikat heitetään yksi kerrallaan
lentoradat hektiset, hetkiset
vajaat, ylivoimaiset
taulussa tai nurmella
tylsiä taittuneita teriä
taintuneita lentohäntiä
kuluneita otepintoja
uusia pakasta vedettyjä
tasapainoisia
oljenkorsia

kokemuksen valtameren pinta
jäätyi, alla laavan loisto tai vain
olemassaolon pimeys
 
yllä synkkyyden pilvenpiirtäjät
mustina mastodontteina niin
pelottavan korkealla; en saa
selvää fasadin pinnanmuodoista
maapallon kätketyistä ilmeistä
rakeisesta galaksista
verihyytelömäisestä
 
murtunut pato tilkitty monimuotoisuuden
petoksella, taas alussa ja lopussa virta vie
ihmistä näyttäen joka mahdollisuuden
tulla eläväksi jääksi
taiteeksi takaa ahdinkojen
patsaaksi ylle ja alle nurmen
käpertyneeksi
 
yö tekee taikatemput, ne paljastavat
korjatun kelirikon syödyt värit
ruoansulatuksessa, sen kidassa kuolevat
trauman lapset kivipäiset
sijoiltaanmenneet symppikset
 
armo nukkui pois peilin vääristyessä
viemäriin valuneet sanat mieltä ylentävät
pötypuheen haarniskan läpitunkevat
unet kaukaisuudesta maailman
ulkopuolelta
vaikeasti lähestyttävältä
 
lumpeen laineissa
laavassa tuhkan kukat
puhkeavat posket
elon punaan