ajan kovempaa
                          tänä vuonna kun olen vielä
nuori, villi, vertaansa vailla
                          unohdan nöyryyden
en kumarra, vaikka ehkä pitäisi
sanoa kiitos ja anteeksi,
en pelkää lumen alta paljastuvaa
kitumaata, kitsasta
vaivalloista vaeltaa lävitse,
ohdakkeiden jalkopohjani
rei´ittävien
 
en näe puolta,
vaan aina täyden maljan
henkeni liekin voimakkaan leikin,
                          olen kuristumatta,
kaiken saman nailonköyteen
näen väsyneisyyden läpi ja koen unia kauniita
yksinäisellä järvenjäällä kurottaen pohjaa
 
                          olen umpiossa sameassa
                                                    lasiaismaisessa maailmassa
unelmoin jälleennäkemisestä
                          ihon tanssista, kaiken kivun
                                                    lähtölaskennan
jälkeen unohtavasta,
siitä ettei ole kuin uni
jota saan katsoa
olla unessa uneton,
vatsa täynnä rakkauden kiharoita

selvinpäin suorittaa
kännissä luovuttaa
ei oikein osaa silmiin
katsoa maailmaa
 
maailmaa sinistä, suurta allasta
kaikelle kelluvalle roskalle
kerran vain ajopuille
 
selvinpäin suorittaa
kännissä luovuttaa
ei oikein osaa silmiin
 
tähyillä mustuaisia,
täydellisen pyöreitä planeettoja
onko niissä rakkautta minulle asti
olenko jo unohtanut tulen tekemisen taidon
 
selvinpäin suorittaa
kännissä luovuttaa
 
levittää taas kerran kätensä kuin
jättiläisalbatrossi siipensä, en osaa olla vapaa
kivusta, en nauraa sille, en antaa sen kuolla
pysyn kuoritumattomana täynnä säröä
 
selvinpäin suorittaa
 
ajan ajan täyteen, etten joutusi
sen  qiljotiinin alle miettimään totuutta
ennen salamanopeaa iskua, joka vie mielen kanveesiin
eikä ole kuin ruumiin astia, epäolennaisella täyteen ahdettu