perjantai 17. heinäkuuta 2020


tartu kiinni kuin peto tarttuu
älä epäröi hetkeäkään
katso ympärillesi ja
huomaa peili,
huomaa tyhjyys,
huomaa diktaattorin mantteli

minun kipuni ovat miljoona kertaa
määrittelemättä
vailla
tieteellistä tutkimusta, vailla kynää ja paperia
tuhansia ja taas tuhansia merkintöjä
ajan aamuhämäristä, sivilisaation alkulähteiltä
omena on omena
mutta ihminen ei ole ihminen
jotain suurempaa haavetta kannamme alttarille
jotain paljon pahempaa kuin kuolema piilotamme
taljojen ja patjojen alle

tartu kiinni kuin peto tarttuu
älä epäröi hetkeäkään
katso ympärillesi ja
huomaa peili,
huomaa tyhjyys,
huomaa diktaattorin mantteli

mitä kieltä sinä puhut?
arkipäivää vai avaruutta
miten jaksat tätä kaikkea samaa
samojen ikiaikaisten rattaiden pyörintää
uljautta ulapalla hetken hulluna heiluen
siintäen sinne missä valo kajastaa luomien läpi iäti
tarkoituksettomuudesta tarkoituksettomuuteen

tartu kiinni kuin peto tarttuu
älä epäröi hetkeäkään
katso ympärillesi ja
huomaa peili,
huomaa tyhjyys,
huomaa diktaattorin mantteli

perjantai 10. heinäkuuta 2020


tietty mä unohdin panna sua
tietty rakastella
sä yx vitun palava pensas
mä yx vitun laajeneva vesiletku

sun nimi on kaunis
kuin jotain antiikkia, reliikkiä
ajan virtaa, nuoruuden kaikkivoipaisuutta
sukupuolielimien taisteluvalmiutta,
kovaa, rankkaa sadetta
mikä tekee maasta ja jaloista velliä

ootko sä muka valmis
mä unohdin käyttöohjeen
miten luen, kasvosi vaskisuutta
mielesi maailmankaikkeutta

                          olen vain jätkä

jolla on pianistin herkkyys
ja tukkijätkän kovuus
mitä sun sisällä on tyttökulta
mitä lahjaa pidät suojassa valolta,
paahteelta

anteeksi en saa, kun unohdin
panna sua, rakastella

rakas tyttö, maailman mannerlaattojen välissä
vahva,
kuin naisen orgasmi
mitä somella on väliä
kun mun kaksi sormea on sun sisällä
ja silmät sanovat, älä koskan lopeta
esileikkiä kuin lapsuutta

anteeksi, leipä ja vesi
anteeksi viini
anteeksi silmäsi tummat
kuin Konstantinopolia piirittäneiden osmanien
voitto on varma
tai kuolema
pakko rakastaa maata
tai sun läpikulkevaa
varjon lailla katoavaa
kuolevaisuutta
mahdollista jatkumoa
voikukukan lailla mullasta nousevaa
kevättä poskillasi

anteeksi en saa, kun unohdin

panna sua, rakastella