kun silmäni mä auki saan
sä olet siinä vierelläin,
taika nestemäinen
tyttö kurkun kostuttava
taikausko,
hölynpöly
ensirakkaus,
puhjennut kumi lastenvaunuista
 
miten sen muotoilisi, viha/rakkaussuhde
se kun painan pääni
sinileväisen veden alle
ja sieltäkin kajastat,
houkutat minua
kissankullallasi,
tule ja poimi tämä välke
 
annat uusia teitä vanhojen umpeen
pyryttyineiden tilalle,
annat mahdollisuuden aina uudestaan
kastaa jalkani metsäpolun
niljakkaaseen sammaleeseen,
jonka voi repiä maasta pois
kuin tukan ihmiseltä

  

hunajaa haavoihin,
pehmeää silkkiä uniin
maailma on jossain sumuisten vuorten takana
maailma jossa viihdyt,
olet osa ketjua
 
hunajaa haavoihin,
kriisin päälle neilikka
oven välistä kasvaa salaattia
kilpailu jatkuu
 
hunajaa haavoihin,
yöt hiljaisia kuin saaressa
kiveltä kivelle
levä kasvaa kuin tukka,
liikkuu aaltojen tahdissa
 
hunajaa haavoihin,
kivun sarvista kiinni
paina se veden alla rakkaudella, sylikkäin
se päästää irti, jättää jäähyväiset puolittaiset

pitää sitä saada niin paljon
kaikki taika katoaa
sitten hukata se
ja taas löytää, ja tukehtua
uudestaan
 
pitää olla niin hajalla ja auki
jotta ottaisi maailman vastaan
leikillään ja armollaan
pitää itku kurkussa, nöyrtyä
huomata ettei pärjää yksin
löytää yhteys ihmiskohinasta
 
pitää sitä saada niin paljon
kaikki taika katoaa
sitten hukata se
ja taas löytää, ja tukehtua
uudestaan
 
pitää haluta muutakin kuin
ilmiselvää, asettaa arvonsa
olla hyödyksi, ottaa valo vastaan
pimeässä ja kylmässä
kaivata jotain joka on ollut totta
jotain kiehtovaa, kiedottavaa
yössä värinsä pitävää
 
pitää sitä saada niin paljon
kaikki taika katoaa
sitten hukata se
ja taas löytää, ja tukehtua
uudestaan

maailmanloppu tuli
liian aikaisin
muttei varoittamatta,
kertoi taas
totuuden kuiskaamalla,
kuiskasi niin
ettei aivomössöstä
taas jäänyt mitään
selvitettävää,
ei muuta kuin lyhyet
multaiset juuret,
varhaisperunoita varisevat
 
olin taas yksin vastaan maailma,
ja maailma
painoi miljardi tonnia
asfalttia päälleni ja sanoi
hengitä
hymyile
nauti kesästä
nauti tuulesta naura ja rakasta
olet tänään vielä nuori kuin sydämesi holtiton
 
anna voimaa olla ajattelematta
olla yrittämättä muuttaa mitään

illat valoisia, kevät pukee kruunuaan
pihapuihin alastomiin, sulattaa lumen
kuin kuuma valurauta voinokareen
 
mustat linnut metsässä ympärilläni
pulisevat, ovat ylivilkkaita,
joutsenet
pellolla ympärilläni pitävät soidinmenojaan,
ovat kaksistaan
 
vesi lasista loppuu,
tuuli käy illaksi huurteiseksi,
kuulen nuoren elämänhalun
digitaalisesti
rakkauden
tulevaisuuden

maailma mitä tänään,
yö oli hyvä
                          voiko sama satu jatkua kirkkaudessakin?
mihin uskoa kielekkeellä,
kun tuntee elävänsä elämäänsä,
                          eikä tarvitse ketään hengittävää?
 
aamun kylpytakki ei paina hartioita,
kevyt kuin untuva poskellasi
 
maailma mitä tänään,
osaatko puhua itsestäänselvyyksistä
kiinnostuen itse,
kiinnostaen muita,
                          missä mysteeri?
 
maailma mitä tänään
pakoon juoksemista
                          kohtaamatta jättämistä?
valkoinen pumpuli ympärilläni
lähden leikkimään onnellista

se tie oli helvetin pitkä
märkä ja sumuinen asfaltti
tien pinta loskassa,
curryn värinen maantien reuna
ojassa onni, onnettomalle
 
nousuissa kuningas, laskuissa autisti
kunigatterelle ei päätä tarjota
ei kuin pelkoa siitä että
kuningatar näkisi kaiken kuran läpi ja silti
haluaisi ymmärtää
 
kivun jälkeen nautinto
kuin palkinto abstrakti

tyttö kesämekossa

tuttu tyttö

hymyilee minulle

on oikea tunnelma

jota saa toisinaan

etsiä kaukaakin

kuoria kivun kuori pois

jotta näkisi suihkunraikkaan

hahmon jaksamassa taas onnistua

 

tyttö talvipompassa

helmikuun pakkasaurinko

punaa tytön poskipäät

värittää ne elämän värisiksi

sisällä vanhassa talossa kaikki

mitä tarvitsee

 

tyttö kaupungissa

voimakkaasti kasvavassa

tyttö kaupungissa

haaveilee maaseudusta

haaveilee pakoa

tyttö kaupungissa

mitä tehdä näillä langanpätkillä
purkautuneilla tyhjillä orgasmeilla
aamussa aurinkorannalla
 
mitä tehdä kun ei halua kokea
yhden katseen nöyryytystä aina uudestaan
seinäjoen kesäasfaltilla peili polvillaan
polvien alla peili jossa ruma ankanpoikanen aina
uudestaan unessa syöksyy tyhjään lampeen,
muiden räjähtäessä ilmaan karkuun yhtä joka ei sovi
sabluunaan

puhelin ei soi,
täytyy itse soittaa jollekulle
kukaan ei tule käymään,
täytyy pyytää joku
käymään luonani
tai sitten nautin päälikkönä olostani
kertomatta, näyttämättä kenellekkään
mitä olen tänään saavuttanut,
kieltäytynyt avaimesta toiseen
maailmaan pyörivään
 
ihmiset niin ihmismäisiä
omia itsejään epäkiinnostavia
samaa lätinää vuodesta toiseen
ihminen ei muutu, enkä minä jaksa
näytellä ihmistä, opetella ihmisten tapoja
 
haluan olla yksin
ilman yhteyttä
ilman siltaa
 
odottaa kauniissa paikassa
lisää kauniita esineitä jotka eivät puhu

katsoa pitkään odottamatta vastausta

Tuulessa elävät rantaheinät

kasvava kuu, järvi vielä hetken jäässä

vaaleanpunaisen ja oranssin värinen

auringonlasku

 

Venus näkyy kirkkaana

 
ensimmäinen hyökyaalto
ensimmäinen kerta kun suljet silmäsi pelosta
ensimmäinen eksistentiaalisen kriisin pisara
umamimainen joka maistuu taakse syntymän
 
tässä olemme, olen tässä samassa kanootissa
samalla salmella,
oikomassa onkia
kauhomassa kiharoita,
syyttämässä syntymää
"oi miksi, oi miksei?
minäkö, juuri sinä"
kuitenkin kaikki ja ei mitään sittenkään
mielikuvitusta, ja todellisuuden terästä
tähtipölyä tyttöjen luomista tippunutta
kaunista ja kertaluontoista
viinalla ja ilmalla
hymylläsi punaisilla pakkasposkillasi
kun ne ovat täynnä viinaa
ja mieli aava kuin talvimyrsky teräsjään päällä
 
jäit rannalle, käärityneenä ihoosi,
polvet yhdessä
kädet yhdessä alla viiden millin kalloluun
ja tuli tuuli
ja tuli sade
ja tuli yön sotketun lakritsijäätelön värinen vaippa
kuun tanssi kuolemanvakaville ja väsyneille aivoillesi
sätkiville kuin särkilahnan takavoltti verkosta vapauduttuaan
jään ja lumen pintaan kovaan ja pehmeään
 
saitko vedettyä henkeä viimeinkin,
vai hyperventiloitko vieläkin uudestaan ja uudestaan
elämäsi ja odotustesi välillä, kuin sukeltava kuikka?

 
kerää irtopisteet ole kuin
vain sinä huomaisit status quon
pyyhi rapa kengistäsi kun vaikutuspiirissäsi
on sinistä verta
 
näyttele läpi elämän, ole ison luokan
opportunisti, myötäile kuin aalto elämää
älä koskaan paiskaudu rannan kivikkoon
 
kerro vielä lisää siitä kuinka sinä olet
saavuttanut asemasi,
                          et
työlläsi
                                                                              et
                          lihaksillasi
                                                                                                        et
                                                    ulkonäölläsi
                                                                                                                                  et
                                                                              suvullasi
vaan ainutkertaisilla aivoillasi
                                                                                                                                                            ihan all by yourself

 
liian suuria vuoria,
liian mahdottomia kavuta, siltikin
nuori tuttavani, kavusimme ne jäiset rinteet
askel kerrallaan, kohti omaa tuhoa
 
huipulla olimme niin uuvuksissa
ettemme nähneet voivottelevia
haamuja, kuolevaisia;
kuolevaiset kuolivat pois,
meidän legendamme jäi!
 
lunnaat elämää raskaammat kannan
taas tylsyyden ja välttämättömyyden
alttarille, kannan ne ja voin niin pahoin
kuin voin, olen hyvä voimaan pahoin
voin pahoin vaikka voisinkin voida
hyvin, mutta nyt en voi
 
oliko se yö vai aamu
dementian makea sokeri huulilla
en välitä rajoista raskaista
rajattomista nautinnoista, suljetuin ovin
kilpailusta vitullisesta, kaiken myymisestä
oman edun nimessä pyhimmässä
 
kohta voin taas muuttua aaveeksi
mitään tuntevaksi
avata alitajunnan perunakellari pimeä
olla kuin joku kuoleva puu pihalla, syksyllä
olla kuin joku melankolian riemuvoitto
 
taittaa pää, kääntää kylki
sulkea tinapaperiluomet
mennä talviunille
manan majoille
hiljaisille, lumisille
autiolle erätuville,
reitin varrella
tuonen tiellä,
pilkkopimeällä
lohduttomalla

 
rajan yli pääsee vaikka joka päivä
mutta vain kerran, 

paluulippua ei ole olemassa,
ei ketään hakemassa takaisin
elävien kirjoihin
 
rajan takana jotain muuta kuin
todellisuus sumuinen ja itkuinen
sateenkaari alkaloideista vapaa
yksi ainoa kieli ja tunne
 
olen ollut siellä, tulikuumalla asfalttitiellä
sammuttanut janoni ojavesin
katsonut kauneutta silmiin ja valehdellut
ollut nöyrtymättä sen edessä
seissyt vinossa kun sukellusvene on painunut
pohjan mutapatjaan
 
kaipaan sitä kosmosta
kuin hukkuva kaipaa lisää vettä keuhkoihin
lisää tunnetta elävänsä
lisää kaupungin tyhjiä risteyksiä
lisää tyhjän äyskäröimistä
lisää kilpailua, kenellä on
puhtaimmat motiivit
kuin muumi käsikellukkeet jotka
pitävät pinnalla, mutta viiltävät
käsivarret auki
 
en ole löytänyt avainta
miten hymyilisin
samapa tuo, koko elämä
olen pelkkää terävää kalliota
ei kädesijaa, ei tilaa olla
onnellinen tai mitä vain
yritän, yrittäkööt muutkin
olla ihmisiksi,
pedoiksi kielettömiksi
kuninkaiksi ja kunigattariksi
luomakunnan kruunuiksi
sokeiksi ja kuuroiksi
vehnäpellon tähkiksi

 
omasta tahdosta, ilman tahtoa
nokkosmeri, teurasveri
juokse poika juokse
kohti sellaista aikaa
kun ei enää tarvitse
olla lavalla ranteet auki,
näytellä aamusta iltaan
piilottaa pääjuuri
 
omasta tahdosta, ilman ohjeita
aamun sumu, illan kajo
jokapaikka märkänä,
hengitän
avoimesta  märkivästä haavasta
olen kuollut kala kellumassa
laineiden hyväillessä elottomia eviäni
vasten rannan hiekkapaperia
 
omasta tahdosta, ilman ihmistä
pelkkä sähkölaitteiden hurina
pelkkä lintujen ja puiden laulu
pelkkä ajatusten tiimalasi
olenko valmis astumaan
mustimpaan majaan
kuumimpaan
kolkkaan
kaikkeudessa
 
omasta tahdosta, ilman valtaa
tyhjyydestä versoaa
pulleita unelmia
kun vaan jaksaa lyödä pään verille
ja joka kerta nousta
ja olla välittämättä
auki viilletyistä reisivaltimoista

tartu kiinni kuin peto tarttuu

älä epäröi hetkeäkään

katso ympärillesi ja

huomaa peili,

huomaa tyhjyys,

huomaa diktaattorin mantteli

minun kipuni ovat miljoona kertaa

määrittelemättä

vailla

tieteellistä tutkimusta, vailla kynää ja paperia

tuhansia ja taas tuhansia merkintöjä

ajan aamuhämäristä, sivilisaation alkulähteiltä

omena on omena

mutta ihminen ei ole ihminen

jotain suurempaa haavetta kannamme alttarille

jotain paljon pahempaa kuin kuolema piilotamme

taljojen ja patjojen alle

tartu kiinni kuin peto tarttuu

älä epäröi hetkeäkään

katso ympärillesi ja

huomaa peili,

huomaa tyhjyys,

huomaa diktaattorin mantteli

mitä kieltä sinä puhut?

arkipäivää vai avaruutta

miten jaksat tätä kaikkea samaa

samojen ikiaikaisten rattaiden pyörintää

uljautta ulapalla hetken hulluna heiluen

siintäen sinne missä valo kajastaa luomien läpi iäti

tarkoituksettomuudesta tarkoituksettomuuteen

tartu kiinni kuin peto tarttuu

älä epäröi hetkeäkään

katso ympärillesi ja

huomaa peili,

huomaa tyhjyys,

huomaa diktaattorin mantteli

tietty mä unohdin panna sua

tietty rakastella

sä yx vitun palava pensas

mä yx vitun laajeneva vesiletku

sun nimi on kaunis

kuin jotain antiikkia, reliikkiä

ajan virtaa, nuoruuden kaikkivoipaisuutta

sukupuolielimien taisteluvalmiutta,

kovaa, rankkaa sadetta

mikä tekee maasta ja jaloista velliä

ootko sä muka valmis

mä unohdin käyttöohjeen

miten luen, kasvosi vaskisuutta

mielesi maailmankaikkeutta

                          olen vain jätkä

jolla on pianistin herkkyys

ja tukkijätkän kovuus

mitä sun sisällä on tyttökulta

mitä lahjaa pidät suojassa valolta,

paahteelta

anteeksi en saa, kun unohdin

panna sua, rakastella

rakas tyttö, maailman mannerlaattojen välissä

vahva,

kuin naisen orgasmi

mitä somella on väliä

kun mun kaksi sormea on sun sisällä

ja silmät sanovat, älä koskan lopeta

esileikkiä kuin lapsuutta

anteeksi, leipä ja vesi

anteeksi viini

anteeksi silmäsi tummat

kuin Konstantinopolia piirittäneiden osmanien

voitto on varma

tai kuolema

pakko rakastaa maata

tai sun läpikulkevaa

varjon lailla katoavaa

kuolevaisuutta

mahdollista jatkumoa

voikukukan lailla mullasta nousevaa

kevättä poskillasi

anteeksi en saa, kun unohdin

panna sua, rakastella

en mä tiedä miksi

vaan koska mä halusin

niinkuin mua ennnen miljoonat, miljardit

loputtomat

                          mä halusin jotain jonka voi saada

ja sain sen aina uudestaan

löin otsani verille kun etsin, etsimättömyyttä

se on ihmisessä mitä halusin

pienen silityksen, jälkeen ajan vastakarvan

veri valui vesieristämättömälle kaakelilattialle

verenpaine laski kuin luomet yössä ikivaloisessa

mä halusin niin paljon muuta kuin tätä

mutta en osannut lukea kompasssin neulaa

hullun lailla pyörivää, halusin kaiken, koko paketin

ja siihen vielä päälle kaksoiselämän

kastelen kuuset ja elättelen toivoa

nenätamponi yöpöydällä

kesä tuoksuu vahvalle kuin itsetehty mansikkaviini

petokselle, irstaudelle, valolle ja vapaudelle

elämä alkaa taas, vaikkea se koskaan loppunutkaan

hiuskarvan varassa linnunradan keinussa

uni loppui, alkoi todellisuus

laahaudun eteenpäin samoilla

nilkoilla lapsena taittuneilla

kevään pitkä suudelma pettää

ojasta allikkoon,

polttavasta paahteesta

kevyen harsoiseen lumivaippaan

kunnes on taas

niinsanottu kesä,

sen pakahduttavuus

kaikki unelmat vapaina,

kuin hauki joka

on potkaissut itsensä verkoista

odotitko yksin pitkinä talviöinä

kevään ja kesän rakkauttasi

yhtä pitkää humalaa

dementiaa  traumoistasi

tyttöä joka puhuu katua

on kadulta varjoisalta

kaatuu katuun kesän polttamaan

se on sen kvartaalin unelma höpsö

arvot ammattikoulun takarivistä

kesän paahde nousuhumalainen

dekantentti tyttö, minusta kiinnostunut

sanoistani mutkikkaista, ääripäiden loimusta

voi kun ja onhan sitä kai

elämää ja mahdollisuuksia

rakastaa kaiken väsyttävän

läpikin kuin lapsena veden alla

aurinko oli samea, tai vesi oli kiljua

pelkkää metsää ympärilläni

pelkkää havupuiden huminaa

pelkkää lehdettömien koivujen ruoskintaa

minne haaveet katosivat

unelmat jäivät suojaan katveeseen

missä ilo joka vuotaa yli

ryöpsähtää kuin laava

tulivuoresta 31 vuotta uinuneesta

on synkkää vaikka on toukokuu

luonto heräilee leudon talven jälkeen

sanoo säteillään, sinä olet syntynyt

taas uudestaan, kokemaan kaiken saman

uudestaan, kaiken itseestäänselvyydenkin,

vai onko niitä edes,

pelkkää mysteeriä

jota et muka osaa tai halua ratkaista

olet saanut niin paljon mahdollisuuksia

silti olet halunnut valita

erakkouden, nauttia yksin

siivilöidystä ja leikatusta aamuvalosta

lohikäärmeen loputtoman jahtaamisen

mikä on kaunista, jäähyväiset

kun tie on kuljettu loppuun ja voi

huoahtaa, olla sanomatta mitään

ja katselle kun toinen planeetta

liukuu avaruuden äärettömyyteen

jonne katoaa lopulta kaikki

oletko ollu kipeä koko elämäsi

vai minkä takia et mahdu

rooliin jonka itse olet keksinyt

nuollut mahlan

katsonut kuninkaita

yrittänyt opetella kumartamaan kansalle

joka ei runouttasi kykene käsittämään

nuoruutta vielä hyppysellinen

nuoruuden hulluuttakin hatullinen

en vain halua tulla luoksesi

toteamaan kaiken harmautta,

kuolevaa vapautta

haluan vain päästää irti

ja katsoa kattoa

älä tuomitse

vaan humallu minusta

minä sinusta ja alkoholista

kävelevästä ihmeestä

jota en voi käsittää

siksi tuntuu kuin en arvostaisi

olemassaoloasi, kuka lienetkin

elämä kuin elämä

samapa tuo

kaikki ne pitää elää

ilman ohjeita/ohjeilla

sama kaikkivoipa voimattomuus

osaat solmia tai avata

et kumpaakaan päätä näe

vain parhaat roikkuvat silmukat osuvat

tiellesi keväisessä ilta-auringossa

tiellesi yksinäisyyden sähkölinjalla

pelkäät saavasi sähköiskun kosketuksesta

avautumisesta

rehellisyyden verisyydestä

loppumattomasta kivusta ja nautinnosta

menneisyyden kipeistä räteistä,

koppuraksi kuivuneista

tuhat kertaa poltetuista

silti niiden tuhkistakin

voin kuulla riittämättömyyden

kaiken turhuuden

elämän elämättömän

mahdollisuuksien onnenpyörän

rosvosektoreineen

valhekirkkaudesta takaisin hämärään

ennen kuin ehdin silmiäni räpäyttää,

ennen kuin ehdin tottua

valheeseen

makean petolliseen,

lyhyimpään korteen,

lyhytnäköiseen ratkaisuun

missä lensinkään,

enhän edes humalassa voinut riisua panssariani,

olla todellinen,

elävä ja tunteva,

aina vain sama kivi

joka ei puhu totta,

eikä tunne kukkien tuoksua ja mystiikkaa

sain vain pääni verille

ja päiväkausien turmion nummet täynnä aaveita,

täynnä pelon punaista usvaa,

sain taas vain pullon täydeltä

sementtistä dementiaa,

syntymän raskasta

mikä tässä voi piillä mysteerinä

oppina helvetillisestä kivusta

kuin kehästä,

häkistä tiikerin

lähellä hetken kestämättömyyttä

kuin olisi onnellinen leikisti

mieli tekisi taas

sekoittaa pakkaa

tehdä rospuutosta keskikesän koivuntuoksu

saunan piipun savu puolipilvisellä aurinkotaivaalla,

minä lempihommissani,
juomassa alkoholia,
kenties olutta

kenties rommikolaa,
omassa hide outissa
tai vieraassa piilopaikassa maailmalta,
sen hanskatttomilta pakkaskäsiltä,
jään viileiltä kosketuksilta olemattomiin päihin

vain että riittäisivät itselleen

vain ettei tarvitsisi todistaa mitään kenellekkään,

vain rakkautta ilman suunnitelmaa,
hullua tunnetta kuin hyppäisi

eikä pelkäisi pudotusta
tai törmäystä maahan

tappavaa tai ei

ei pelkäisi kipua
tai kuolemaa,

koska olisi tarkoitus

tarkoitus stikata pistolapio
syvään mustaan multaan,

läpi nurmikon pintakerroksen napakan

tarkoitus olisi lähteä uhmaamaan
järvimysrkyä keväistä,

vaahtopäitä uljaita,
myrskyä joka vie lippalakin
etkä näe sitä enää koskaan,
kuin unissasi, joissa yksityiskohdat ovat rakkaimpia

kuinka monta kaunista nousua

kuinka monta loppua,

kaiken mukanaan viemäriin vievää,

edessä

miksen voi vain nauttia

olla kuin lapsena aurinkokylvyssä

olla kuin parhaana hetkenä, auttaen

tarkoittaen hyvää, olla enemmän kuin

minä, täysi vastakohta

raskas kevät tautinen, olen ollut kipeä

katsoin taas synkkään veteen, enkä sieltä

edelleenkään löytänyt kuin luurankoja,

rottia tappelemasta elämästä, jonka joku

päättänyt olevan tärkeintä, elämä ja

sen ihmiset kuppikuntamaiset

kuukausi tuntui vuodelta, pää oli raskas,

painuin pohjaan kuin painava tasapainopilkki,

en suoraan, vaan heilurimaisesti, etsien

joka suunnasta, lohtua, jotain

auringon säkeitä joista näkisin

miksi seikkailen, miksi tunnen vain

syvyyden

sydän haastaa kehon kestävyyden

tekee reikiä aivoihin käyttämättömiin

tehoseikoittaa kaiken, hyvä kun tiedän nimeni

hyvä kun arvaan taas miten toimisin,

tilanteessa tukalassa, tulpaanin varsia

leikaten, aina vain lyhyemmiksi,

aina vain mahdottomimmiksi

pidellä

meillä on sama pää, mustista

mustin, kun näemme vain lopun

ennen alkua, matkaa ihmeellistä

sama pää mustin

näemme historian mikä meidät

ajatuksilla muuttanut, nykyisyyden aika helvetiksi,

ohimeneväksi, mustaksi

sama pää mustin, kun se perkele

elämä pitäisi elää, elää ei ajatella

yhdentekeviä aivoituksia, ikinä ei mihinkään suuntaan vieviä,

valmiita teitä, päällystettyjä

sama pää mustin, ei tämä ole loppu vaan vastakohta,

ehkä tämäkin on vain pelkoa

jonka voi tappaa,

niin ettei se enää hengitä häpeän lävistämää ilmaa

vaan antaa, kevyiden keuhkojen tyhjentyä

sama pää mustin

kaikki on hyvin

täyttä tyhjyyttä

josta voi vain rakentaa

mitä tyhjästä keksiikin.

sama pää, mustin

anna aikaa

ota etäisyyttä

ajatuksesi ei ole totta

sama pää, mustin

joo vain tyhjyys tyhjyydestä

miten sielläkin voi olla niin vaikeaa olla

yksinään pää jäässä, suussa ei sanan sanaa

kaunista

kaikki defenssit päällä, kaikki triggerit laukeaa

olet siinä kosmisessa kuplassa vailla mitään

halua elää

elämä etenee, etkä tiedä mistään mitään

tuttu tunne historian hämärästä

ajalta josta on jo ikuisuus

ikuisuus sitten polvillaan

ikuisuus jonne jäin hetkeksi pyörimään

hädissäni vailla pelastusrengasta

ikuisuus

mitä sulle kuuluu

oletko vain olemassa, jotta olisi toivoa

sitä tarvitseville, päille silittämättömille,

mielille loopissa oleville,

vaikka mikään

ei ole muuttunut ja silti tuntuu kuin kaikki

olisi taas aikojen alussa,

ilman tietoa tai ajatusta

kuka olen ja mitä haluan

yöltä

aamulta

Tähdet ei näy, pelkkää perunaa jos sitäkään

näin kuuraisella väylällä läpi

violetin laguunin

Toksinen maskuliinisuus tappaa sisältä

eikä elämässä ole muuta tarkoitusta kuin

olla kukkulan kuningas

Pää jäässä vaikea olla tuulessa jäisessä

kerällä kerätä luista lämpö lihakseen

saunan lämpimään

Herään sohvan valtakunnasta puolivieraasta

mietin hetken kuolemaa joka ilta,

pesen hampaani ja menen nukkumaan

kirves jo kädessä

sormenpäissä enää,

kohta kaivossa, mutta sitten

maailma huutaa

odota

pysähdy

löydä herkkyys

kaikki ympärilläsi huutaa

älä päästä liekkiä sammumaan

tärisevin jaloin kerrot kuulumisesi

onko mikään muuttunut?

vielä painopeiton alla piilossa

yhteenkuuluvuudelta

vielä ilman siltaa ihmisiin

yksin vastaan maailma

ja maailma johtaa ylivoimaisesti

maailma painaa minut niin pieneksi

ettei ääneni kuulu

en näy vaikka olenkin olemassa

olematta olemassa

piipitän hiiren tavoin

ja syön pientä kovettunutta juustoa

lauenneesta hiirenloukusta

silti ääni joka kuuluu juuri, on minun

silti keho joka toimii, on minun

silti aivoni spastiset, ovat minun

silti tahtoni, on minun

joka jo

hukkumaisillaan on, valintojen ääreen

ja usein jättää valitsematta ja odottaa:

maailma valitse puolestani,

elä elämäni puolestani

kiittää pitäisi, riittää liikaakin kai

mutta mikä se lapsi ja aikuinen joka on

kadonnut, tai ei koskaan löytänyt itseään

miljoonista persoonista, identiteeteistä,

kuka olen, muutakin kuin mies vailla

ääriviivoja

päivä kuluu loppuun

yön kelmu pitää minut kuumana

odotan kai seuraavaa kymmentä vuotta,

ja niitä perässä mahdollisesti seuraavia kehiä,

ja toivon rohkeutta ja kiinnostusta

muuhunkin kuin mieleni kevätmaahan liejuiseen,

upottavaan, siihen joka minut aina pysäyttää,

kun aion olla jotain, muutakin kuin

mies vailla tahtoa

peto haluasi taas maistaa ihmiskuvaa

antaa liskoaivojen tehdä työ,

tietämättä lopputulosta,

jokatapauksessa romanttista

edes uloshengityksen ajan todellista

yhteenkuuluvuutta,

veljeyttä,

vapautta

rakkautta takaa olan

mutta olat jäätyneet

paikalleen saavat saavat unohtamaan

tärkeimmän, törkeimmän

vuosia tai vuosikymmeniä, dementiaa

vapaaehtoista, kunnes yksi kaunis aamu avaa

portin hetkeksi näkemään todellisuus

minä hengitän ja liikun

vaikkei maailma kiinnosta

luontoa lukuunottamatta

onko täällä hyvä olla keskellä ihmisiä

yksinään pulpetissaan omissa keloissa

millä tiellä muutakin kuin

unohduksen odottamista,

missä kevyet jalat

ja syy verkkaiseen olemassaoloon

syy jota ei tarvitse järkeillä

puhdas motivaatio

ja palkinto

elä ja näe

ihmettele kun jaksat

nähdä ja kuunnella

ketä varten puin ja puen

haarniskan ja kypärän

kai ettei sattuisi, ettei näkisi

silmiä jotka minun silmäni haluaisi nähdä

tarinaani jonka voisin kirjoittaa

selkään joka sen kestäisi

silmiin joita en unohtaisi kalmistossa

sydämeen jolle ei olisi väliä

kuka olen tai haluan olla

minä tai sinä

me

missä ilot yksinkertaiset

monille tavalliset, taiattomat

minulle spesiaalit

kerran elämässä kokemukset

miten tänne jäin katsomaan

pakkastähtiä, kuuntelemaan sähköliekin

värinää, tajuamaan alitajuntaa

sydäntalvi odotettu, raskas alkuillan

hattarataivas, nuupahtunut toivo

viemärin pyörteisiin, mahdottomiin

osumiin veikkauksessa tai rakkaudessa

kerran silitetty liekki vapauden haluaisi

taas antaa mennä alamäkeen ilman jarruja

eittämättä, epäilemättä

rakastaa harhaa

joka antaa

toivon

kaunis nainen, mitä muuta voit antaa kuin

elämän, toivon ankkurin johon ripustaa

aivan kaiken elämän painon

kelluvasta synteettisestä polymeerista

platinan raskaisiin silmäluomiin

kaunis nainen, mitä muuta voit antaa kuin

hymysi, valosi jos se on hengissä ja hyvin syönyt

onnellinen olento avaruudessa, nostamassa aina

ylös painotonta kehoani, joka jo tuhat kertaa

luovuttanut, ei jaksanut hengittää,

pimeyden jälkeen aina vain pimeämpää,

kunnes silmät löytävät sataman, jos löytävät

kaunis nainen, mitä muuta voit antaa kuin

kauneuden, ikuisen tiaran jota kuolemakaan

ei koskaan saa, muutettua mieleisekseen

synnyit kauniina, tulet kuolemaan kauniina

olemme alamaisiasi, minä narrina nauratan

sinua aina uuteen alkuräjähdykseen, jokainen

aamu saan ihmetellä kauneuttasi, katsoa

silmiin yöntummiin, anteeksiantaviin

kaunis nainen, mitä muuta voit antaa kuin

kätesi, lupauksen siitä ettet jätä minua

tuuleen jäiseen, puhaltamaan yksinäistä

ilmaa, ilmaan

älä jätä minua, vaikken ole se

josta unta näet, olen jo pudottanut

monta pikkiä ja kukkaa

piikkejä en kadu

kukkia toki

milloin opit kärsimään kuin ihminen

kaiken saanut

kaiken antanut 

nälkäisimmille oikeinpuhujille

jotka puhuvat väärin,

moraalittomasti tallovat

sinun kielesi jäkäläisen

aivosi kompleksiset,

kuoren sisällä saaressaan

lihasi heikon ja ei halutun

oletko jo lyönyt pääsi verille

tarpeeksi usein

polvesi mustemille ilman majakkaa

sydämesi maksimisykkelle juosten

pakoon olematonta erilaisuuden viittaa

älä enää kuuntele,

manaus on suoritettu loppuun

silmien takana ei enää demoneja

ei loppua vaan kaiken alku

raskas ja sinut sinuksi tekevä

elämän henkäys, keväinen

parhaat ei näytä parhailta

kesken jääneiltä, raakileilta

suojalumet putosivat katolta kuin

kohokas avatusta uunista,

lässähtäen

milloin tulet taas tai ensikerran

sähkösytytin jo kynttilät lyhtyihin

näyttää talvelta ja seesteiseltä

sinä puutut ja lumienkelit

mahdottoman mahdollistaja

tai sitten yksi tie

kuolemaan, kaulaan asti  ja yli

ei mua pelota

kun en mä ymmärrä

toki kaunis on kaunista

siinä kaikki