tää on alku, ei ehkä uus

mutta vähän käytetty

alku vaikka hetkittäin

kuolen tylsyyteen ja melankoliaan

alku vaikka se tuntuu pieneltä kuolemalta,

myöhäinen aikuistuminen,

tai sen leikkiminen,

kaikkihan täällä tallaavat ovat pihalla kuin puut

alku vaikka kaulaa kiristää ajoittain pajuinen silmukka,

kuiskaa mikä on tämän kaiken tarkoitus

alku vaikken näe vielä edes ääriviivoja,

sydämen sinusrytmiä

aaltoilevaa

alku vaikka olen rikkinäinen astia

jota en osaa vielä täyttää,

korjata jotain ainutkertaista

alku vaikka en voi tietää näenkö

kaukoputkeni päässä tähteä,

johtolankaa mysteeriin,

avainta yhteiseen

osta isällesi viinaa

se on suurin rakkaudenosoitus

osta viinaa ja katso hänen juomistaan

katso tarkkaan ja näe miten jatkumo jatkuu

hänen isänsä, sodat käynyt mies

joi yönsä, ja valitti tai karjui

näe ainoa tie kivinen

näe kun mies herkistyy,

jos se tässä tapauksessa on mahdollista,

näe pohjoisen kutsu hänen ahavoituneilla

kasvoilla vaskisilla

näe lempeys, joka piilotettu tuhannen työn, yön alle

tapettu jo  lapsena, jatkumon näin ollen valmis

ei meillä, mutta muualla

osataan  rakastaa lastaan, jopa ääneen sanoa

koskettaa sitä, pelkäämättä olevansa mies

osta katkeraa viinaa jonka keltaset kukat

lepakot ovat pölyttäneet

keltaiset kukat antavat rakkauden,

joka jäi poteroihin Syvärin

ihmisyys kuoli mutta jatkoi katkokävelyään

seuraavan sukupolven

tunne-elämän rikkinäiseen malliin,

kristalliseen spektriin

pimeä talvihuone,

väliovi auki nukkuvaan maailmaan

silmäripseen mahtuvaan, piskuiseen

talven harso suli, jossain pelätään tulevia tulvia

oven takana ikuinen yö, pimeys joka ei häpeä

olemassaoloaan, antaen kädellisille mahdollisuuden

pukea ylleen nimettömyys

kun se sopii,

kuin sopivan kokoinen työhanska,

joillekkin

yönsä orvoille

lapsi istuu jo itse

näkee ympärillään rakkauden, haluaisi jo

kovasti nurkan taakse, yli unen, kaapin päälle

katsomaan muurahaisia

lumihiutaleita satavia, saatavia maan

ihmetteletkö koskaan, tätä kaikkea

suurennuslasin alla muutakin

hemoglobiinisi ideaali

sormenjälkesi kyrilliset

iiriksesi mutantoituneet

korvasi indien löytäneet

nenäsi vuotava

kielesi jäkäläinen

aivosi kompleksiset

viikatemies katsoo minua

silmästä silmään

tummanharmaissa oliviinidiabaaseissa

ja herjaa lämmönkestokykyäni,

pilkkaa miksen saa edes

tajuani pois, jotta hän voisi jo minut hakea

kylmään maahan vilvoittelemaan,

lepäämään ilman sykettä vauhtikestävyyden

selviydyttyään kuoleman porteilta

marraskuun pikkupakkas ilma

tuntuu vastasyntyneen ensihenkäisyltä,

repien keuhkot

uskomaan hengityksen kannattavuuteen,

ei välttämättömyyteen

myöhemmin kun olet kuivannut onkalosi,

ajanut kasvojesi kasariverhot sinapin väriset,

syönyt pähkinäsi Vietnamilaiset terveyspommit

ilta riisuu kiristävät sukkansa

olet kerällä kuin kissa huopakopissaan

olet elossa, enemmän kuin uskotkaan

how do you do it boy

kuinka saat tämän näytelmän toimimaan

yleisön kuuntelemaan, kanssaihmisesi

alistumaan yösi alle

how do you do it boy

tuo näyttää niin helpolta, elämäsi

täyttä komiikkaa, itku kurkussa

naurat näitä aamuja, maanataitakin hymyilet

tarvetta raiteen vaihdolle

how do you do it boy

pensselisi kastettu pääkallon harmaaseen aineseen

maali alkaaa vähetä harjaksista

jotka jo sojottavat joka ilmansuuntaan

kuin se vanha sähkötön hammasharja

kuivuu kasaan, eikä enää palaudu, ole akrobaattinen

how do you do it boy

lennät seeprantaljalla katsomaan kuuta

lähemmin, teet tuttavuutta luittesi                                                 

kanssa yössä ankean ihanassa

ristit nilkkasi kahleet, pujotat pajuiset sormesi

yhteen, jumalan suurta valokuvaa varten

how do you do it boy

tässä metelissä kuulet mekkalan

erotat macheten sieniveitsestä

peilissä valoa, kajoa syntymättömastä

odotetusta pojasta, jonka kuuluu

päästää irti hukkuvan kädestä

liukkkaasta, kovettumansa

karaisemasta, kangastuksesta

öisellä ulapalla yksin voimiesi kanssa

how do you do it boy

nyt vasta voit jotain sanoa,

häpeä hyvänä muistona, tuhkana

olemattomasta, tyhjän kauhomisesta

veneesi äyskäri, pohjasta leikattu mansikka mehukatti

sillä lappoat tunteiden usvaista rikkiä takaisin

pimeään veteen, peilukuva vääristyy saasteista

mutta lappoat ruosteista vettä yli laidan

pidät pintasi, määräät itse suuntasi

minne karille menetkään keräämään

lokin munia, säilyttääksesi elinvoimasi
ennen yötäsi pitkää, ennen armon värjäämää

kivipaasia, jonka auringon eri vaiheet

muuttavat legendaksi puhumattomaksi

elämättömäksi nimeksi maahan juurtuneeksi

pesukoneen ääni rauhoittaa

tiskiharja muuttuu curryn väriseksi

ilman pumppia treenatessa kyseenalaistan kaiken

kaikki haluaa muistaa traumansa

kaikki haluaa oman traumansa olevan suurin

kaikki haluaa huomion ja ymmärryksen

tapa ego

tie on taas lumen ja jään peitossa

on hämärä enkä tiedä minne kulkea, vaikka minulla on valo

vaikka minulla on jalat, jotka automaatilla laahustavat

jättäen jälkeensä uoman pimeyteen

viikonloput pitkiä kun odottaa vuoroaan elämän keitaalla

niin yltäkylläisenä eletyistä viikonlopuista

pitkiä ja kipeitä kirjeitä putoaa

tuntemattomiin postilaatikoihin virtuaalisiin

pitäisi mennä unikouluun, jotta saisi kiinni lapsuuden rytmin,

pikkukakkosen jälkeen nukkumaan päivään tyytyväisenä

nyt slaavikyykyssä saunan jälkeen räntäsateessa omalla maalla ja terassilla

kunnioitan luonnetta enemmän kuin kauneutta

enemmän kivuttomuutta kuin nautintoa raketin polttoaineen lailla kuluvaa

hiilihapotan veteni, teen juomattoman alkoholini,

juoksen autistista rengasta kuin autistinen hamsteri

lumiset männyt eivät vain näytä kauniilta katuvalojen iltaisessa kirkkaassa

hämärässä, loivassa kaarteessa, kohti käpykylää käpykylästä

ikeansininen pelti rullattuna rullaan, herättää muistoja värien voimasta

kuin lumi, törkeän pitkään jatkuneen ehdottomaan elinkautiseksi tuomittuun

syksyyn verrattaessa kuin kroonisesti kipeän tulehtuneet takareidet,

jotka joka aamu pyytävät armoaan aivoilta,

mutta ne ovat absoluuttisen ehdottomia:
nyt liikumme vielä

marraskuu meni nahan alle
vaikka en yrittänytkään kaikkea
olo oli kuin pahimmissa krapuloissa
kaikkensa antaneissa peitoissa
epätoivon, kivun ja yksinäisyyden

marraskuu meni nahan alle
pihalla pakastin, taasko tämä alkaa
välitila, ei talvi ei syksy
pudotusta pohjattomuuteen
missä jossain loistaa aurinko
kuin hymy vastasyntyneen
äidin kasvoilla

marraskuu meni nahan alle
talviaurinko jossa on mystiikkaa
ripaus pakkasta mausteeksi
shamaani lyö rummunkalvoa
aloitat työsi

marraskuu meni nahan alle
sormet vilakat, miltä ne tuntuisi punoa yhteen
ja sopia, että niiden liitto kestää
myös harmaan, välitilan, marraskuun pirulaisen,
joka aina punomassa juoniaan,
repimässä niitä irti
puristamassa nyrkkiin, aukenemattomaan

marraskuu meni nahan alle
kuin olisi kaikki menetetty, kaikki pelattu
ja juotu pois, ettei kukaan koskaan olisikaan
sanonut rakastavansa, kuin hukkuisi taas
painajaiseen loppumattomaan,
marrasmaan kivikova pinta
ei anna periksi, ei synnytä uutta

marraskuu meni nahan alle
käperryin sikiöasentoon
muistelemaan kohtua, lohtua
kivut nousivat jostain syvältä sanomaan
elämä on kärsimystä, vakavaa sotaa
päästä varpaisiin ilottomuutta
syviä huokauksia helpotuksesta
kun vihdoin vähänsä antaneena
voit toivoa vain unen mustaa samettia

marraskuu meni nahan alle
aamussa valoa ja toivoa kuitenkin kai
yksin et voi tapella
vain väsyä itseesi
luuppiisi pieneen, samoihin kipuihin
samoihin toivon ankkureihin pettäviin

et ollut siinä silloin muistatko kun

hyytävä talvi puski dumpperikuormiaan

yhdessä yössä kirkkautta kuin alkuräjähdyksessä

lumivaippa peitti rakkausrunot massansa alle

kesän hölmö ihastus

väre onnellisista

reppanoista

raaka viina poltti rintaa, se maistui hyvältä nousuissa

muttei todelliselta

joltain ala-asteen näytelmältä

nanosekunnin tuntui siltä

että tämä on kohtaloa kyymäistä

minun taistelua kalevalan kankailla verisillä

istua yksin kesän varjossa kun olit

hoivaamassa meidän syntymätöntä

tunnetta ehjästä savikulhosta, yhdessä dreijatusta

en ollut siinä silloin muistatko kun

tarvitsit vain ripauksen kuuntelemisen taikaaa

vähän lämpöä untuvaista, ilman aamun pikajuoksua ulapalle

mielikuvituksen kuristamista, rakkauden mitätöintiä

vähän peittoa raa´an

raudan kylmyydeltä, maailman tappouhkauksilta

kaikki ihailijat jääneet

veto-ojien kevätliejuun

kaikki keijukaiset

siivet repaleisina kuolleet pois vaikutuspiiristäsi

mille oksalle jäit pieni lintu                                                             

laulusi trooppinen kuoli sukupuuttoon

yötä hyvää, päivää loputonta

silmäterässäsi kiiltokuva

menneestä onnesta, seitin ohuesta

olla paikallaan liikkumatta

niin samanlainen kuin kanssaihminen

vaikka totuus onkin

kaikki hukassa uskomustensa ja faktojensa kanssa

kiipelissä, punomassa juoniaan

tämä nautinto on kuitenkin totta, kunnes ei enää

päivääkään tätä valhetta, makeaa mahlaa pettävää

sinä siellä alikulkutunnelissa lapaset märkinä

kyyneleistä, hyvin pärjäsit kuitenkin

lapaset kuivaa patterilla

äiti pyyhkii räät

labyrintti on sokkeloinen

kaikki tiet vievät sinuun

maailmasi sinä, juuresi oksaiset multapaakut

ota niistä selvää, mikä minua

mikä jonkun muun siemenestä itänyt

ruusutarha aavikolla

kuralätäkössä kuitenkin vain sinun kasvosi vaskiset